OpiskelijaKaisa Västilä
Koulu Teknillinen korkeakoulu
Matkakohde Technológico de Monterrey, Meksiko
Aika 21.07.2006 - 07.12.2006
Vaihto-ohjelma

Alkujärjestelyt Suomessa

Monterreyhin hakeminen on tehtävä jo edellisvuoden joulukuussa, ja itse hakuprosessi oli suhteellisen vaivaton. Itse sain kirjeen valituksi tulemisesta vasta toukokuussa, jolloin olikin jo kiire ostaa lentoliput. Suomessa viisumin hankkiminen sujui sutjakkaasti. Tecistä ja tarjottavista opinnoista saa kohtuuhyvin tietoa netistä, myös maahan ja kulttuuriin kannattaa tutustua ennen lähtöä.

Opiskelu

Opiskelu Tecissä oli melko erilaista kuin TKK:lla: kursseilla oli läsnäolopakko ja tunnit olivat sekoitus luentoja ja laskareita. Lisäksi useimpiin kursseihin kuului ryhmässä tehtävä projekti, joka usein oli melko vaativa. Muutoin kurssien vaikeustaso vaihteli: meksikolaisten kanssa opiskelemani toinen raksakurssi oli sisällöllisesti aika haastava, mutta muut kurssit olivat lähinnä suomalaisia työläämpiä ”kotitehtävien” takia eivätkä sinänsä vaikeita. Kursseissa oli yleensä 3 välikoetta.

Suoritin Tecissä kaksi rakennustekniikan kurssia, vesirakentamisen ja maastonmittauksen (joilla ilmeisesti pystyn korvaamaan TKK:n vastaavat kurssit) sekä kaksi ulkkareille suunnattua kurssia. Kaikki nämä opiskelin espanjaksi, ja jo ensimmäisiltä tunneilta lähtien ymmärsin yllättäen lähes kaiken tunneilla puhutun. Ei kannata pelätä kielen takia: professorit puhuvat yleensä melko selkeästi ja muutenkin Meksikossa puhuttu espanja on selkeää. Ennen kurssien (ja kielen) valitsemista on kuitenkin tehtävä kielikoe, josta riittävän hyvän arvosanan saamalla pystyy valitsemaan kursseja espanjaksi.

Suosittelen ottamaan jonkinlaisen Meksikon/Latinalaisen Amerikan historiaa ja kulttuuria käsittelevän kurssin, se auttaa ymmärtämään paremmin ihmisiä ja paikkoja.

Asuminen

Asua voi Tecin asuntolassa, isäntäperheessä tai itse vuokratussa asunnossa. Asuntolan säännöt ovat tiukat, vuokrat kalliit ja huoneet yleensä jaettuja, mutta tapasin kyllä ihmisiä, jotka olivat tyytyväisiä asuntolaan. Tunsin myös isäntäperheessä asuvia opiskelijoita, joista osa oli joutunut vaihtamaan perhettä mutta joista osalle oli sattunut kohdalle ymmärtäväinen ja mukava perhe.

Itse (kuten monet muutkin eurooppalaiset) asuin vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa. Löysin sen heti ensimmäisenä päivänä toisen kämppikseni kanssa. Tecin ympäristössä on paljon vuokra-asuntoja, ja kämppää voi lähteä etsimään ihan kävelemällä, bongailemalla ”se renta”-kylttejä. Helpompi tapa on katsoa Tecin ylläpitämiltä nettisivuilta kuvauksia vuokrattavista kämpistä ja sopia tapaaminen haluamaansa. Takuuvuokrat vaihtelevat 1-3 kuukauteen, mutta itse vuokrat ovat suomalaisia halvempia, mikäli tyytyy asuntoon ilman ilmastointia. Me maksoimme hyvän kokoisesta ja kohtuusiististä kalustetusta asunnostamme n. 155 e/hlö/kk. 

Kustannukset

Suurin yksittäinen menoerä aiheutui lentolipuista; ne kannattaa varata hyvissä ajoin! Kursseihin tarvittavat opiskelumateriaalit olivat halpoja: joko jokin oppikirja, jonka pystyi tarvittaessa kopioimaan missä tahansa kopiointiliikkeessä, tai sitten prujunippu, joka oli alle Suomen hinnoissa. Suomea kalliimpaa oli sen sijaan koululla syöminen, jonka hinnaksi tuli n. 4 e. Mutta muuten ravintoloissa annokset ja baareissa juomat olivat reilusti Suomen hintatasoa alempana.

Asunnon saa sitä halvemmalla mitä vähempään tyytyy, yleisesti siitä maksettiin n. 2000-3000 pesoa, sekä mahdollisesti vesi- ja sähkölasku lisäksi.

Liikkuminen kaupungin sisällä oli myös halpaa, sekä takseissa että paikallisbusseissa. Busseja meni jatkuvasti esim. kampukselta keskustaan, ja matkat maksoivat 4-6 pesoa. Yleisesti bussilinjat olivat kuitenkin kierteleviä, ja pidempien reissujen tekeminen olisi vaatinut suunnittelua. Taksilla on kätevää ja edullista liikkua. Sen sijaan pitkän matkan bussit olivat yllättävän kalliita, sillä 50% opiskelija-alennus loppui elokuun lopussa. Esimerkiksi bussimatka Monterrey-Mexico maksoi noin 550 pesoa ilman alennuksia.

TKK:lta voi hakea stipendiä, ja avustuksia voi anoa myös muilta tahoilta!

Vakuutukset ja terveydenhoito

Tec vaatii matkavakuutuksen, ja sen voi ottaa joko Suomesta tai ostaa paikan päältä Meksikosta. Itse jouduin käymään kaksi kertaa lääkärillä peruslääkereseptejä hakemassa. Tuollaiset yleiset asiat voi hoitaa kampusalueelta löytyvällä pienellä vastaanotolla, josta ei tarvitse opiskelijana maksaa mitään. Kämppikseni joutui käymään useita kertoja sairaaloissa, joihin pääsy oli helppoa mutta englantia ei juuri osattu.

Viisumi ym. byrokratia 

Suomesta saatu viisumi piti rekisteröidä paikan päällä. Kannattaa hoitaa homma pois heti kun mahdollista, sillä henkilökunnalla on runsaasti aikaa auttaa prosessissa ennekuin suurin osa vaihtareista saapuu paikalle. Rekisteröintiä varten tarvitsi mm. tietynlaisia valokuvia, kopioita passista ja viisumista sekä muutaman melko yksityiskohtaisen lomakkeen. Minulla ei ollut ongelmia rekisteröinnissä, mutta muutamat tuttavani tappelivat omansa kanssa aina marraskuulle saakka! 

Vapaa-aika

Vapaa-aikaa jäi aika paljon, sillä opiskelin vain 12 opintoviikkoa. Osa kursseista oli kuitenkin huomattavasti työläämpiä, ja muutamilla kavereillani meni useat illatkin koulun parissa. Kannattaa katsoa kurssien luentopäiviä ja jättää maanantai tai perjantai vapaaksi, mikäli mielii matkustella viikonloppuisin. Tecillä voi harrastaa liikuntaa monipuolisesti: kampukselta löytyy niin kuntosali, step- ym. tunnit, tennis- ja sulkkiskursseja sekä esimerkiksi tanssitunteja. Esimerkiksi ilmaisilla tanssitunneilla on kuitenkin läsnäolopakko; maksullisilta sitä vastoin voi olla pois.

Yliopistolla on myös oma auditorio, jossa esitetään näytelmiä ja musikaaleja oppilasnäytöksinä edullisesti. Kannattaa käydä katsomassa! Lisäksi leffoissakäynti maksaa alle 4 e. Keskustan tuntumassa on suosittu baarialue, jossa on viikonloppuisin hyvä meininki! Muutama baari löytyy myös Tecin läheltä. Vaihto-opiskelijoilla oli myös bileitä ja illanviettoja paljon, varsinkin ekoina viikkoina.    

Kansainvälinen toimisto järjestää jonkun verran ohjelmaa, esimerkiksi reissuja muihin kaupunkeihin ja lähialueen ”luontokohteisiin”. Omatoiminen matkailu on kuitenkin suositeltavampaa, itse ehdin kiertää Meksikoa aika paljon. Ja todellinen Meksiko on jossain muualla kuin Monterreyssä! 

Vaihtolukukauden saldo

Vaihtoon kannattaa ehdottomasti lähteä!! Tutustuu moniin uusiin ulkomaalaisiin kavereihin sekä meksikolaisiin, jotka ovat ystävällistä ja auttavaista kansaa. Oppii ei pelkästään meksikolaista, vaan samalla muitakin kulttuureja. Kannattaa käydä Etelä-Meksikossa, mikäli mahdollista! Siellä on uskomattoman kaunista luontoa (myös ”aitoa” viidakkoa), upeita pyramideja sekä pitkiä ja kuumia Karibian hiekkarantoja. Lisäksi Tecillä asiat toimivat aika hyvin, vaikka Meksikossa oltiinkin…

Espoossa, 20.2.2007
Kaisa Västilä 

 


Hae apurahaa verkossa


Hae apurahaa, muuta tietojasi tai tee maksupyyntö. Kaikki kätevästi verkossa apurahapalvelussamme.

Lue Vesitalous-lehteä

etusivu-section2.jpg

Uusimman lehden teemana on vesihuolto. 

Tutustu lehteen