OpiskelijaTerhi Mikkonen
Koulu Teknillinen korkeakoulu
Matkakohde Lakehead University, Kanada
Aika 01.07.2003 - 30.06.2004
Vaihto-ohjelma

Opiskelin lukuvuoden 2003-2004 Kanadassa, Thunder Bayssa. Thunder Bay sijaitsee Kanadan keskiosassa lähellä USA:n rajaa Lake Superiorin rannalla. Lähin suurempi kaupunki on USA:n puolella sijaitseva Minneapolis, jonne on n. 8 tunnin ajomatka. Kaupunki on muodostunut kahdesta pienemmästä kaupungista ja sillä ei ole varsinaista yhtä keskustaa. Asukasluku on reilu 100 000, mutta sitä ei kaupunkikuvasta uskoisi, koska asutus on jakautunut laajalle alueelle. Liikkuminen on aika hankalaa ilman autoa. Ensi näkemältä kaupunki vaikuttaa aika hiljaiselta, mutta kun oppii tuntemaan ihmisiä, tekemistä ja menopaikkoja löytyy.

Asunto järjestyi helposti vaihtoyliopiston kautta. Sain yliopistolta asunnonhakupaperit, joissa kysyttiin mm. nukkumaanmenoaikaa ja opiskelutottumuksia. Tiedon asunnostani sain alkukesästä. Takuuvuokran pystyi maksamaan kätevästi Visalla. Asuin rivitalotyyppisessä townhousessa kampusalueella kolmen kanadalaisen tytön kanssa. Yläkerrassa oli jokaiselle oma makuuhuone ja yhteinen kylpyhuone, alakerrassa iso olohuone, keittiö ja ruokailuhuone. Asunto oli peruskalustettu, mutta astiat yms. piti hankkia itse. Pimeällä ei suositeltu liikkumaan yksin. Yliopiston alueella toimi foot patrol, jonne pystyi soittamaan ja pyytämään saattajan itselleen. Tätä käytettiinkin paljon. Townhouse oli tosi mukava asumismuoto. Kampusalue on tiivis ja eloisa ja siellä on helppo tutustua ihmisiin, koska samoja naamoja näkee usein.

Lakeheadissa lukukausimaksuja ei tarvinnut maksaa, mutta kaikkien vaihtareiden piti maksaa UHIP-vakuutusmaksu, joka oli n. 300 euroa. UHIP kattaa sairaudenhoitokulut Ontarion alueella ja koko Kanadassa ”Ontarion hinnoilla”, mutta esim. USA:n puolelle tulee ottaa erillinen vakuutus. Muutamaksi päiväksi halvan matkavakuutuksen sai esim. CIBC-pankista. Itselläni oli Suomesta vakuutus vain ensimmäisille 3 kuukaudelle.
Vuokra oli aika korkea, n. 300 euroa/kk. Lisäksi täytyi maksaa ylioppilaskunnan maksu. Kurssikirjat olivat tosi kalliita. Kirjoja kannattaa etsiä kirjastosta (kanadalaiset yleensä ostavat kirjansa koska saavat niistä jonkinlaista verovähennystä). Kirjojen kopioiminen näytti myös olevan yleistä. Kanadalaiset antoivat mielellään kirjoja, muistiinpanoja yms. lainaan, ei kannata ujostella kysyä apua.

Opiskelu oli koulumaisempaa kuin Suomessa, mutta kurssien vaikeustaso oli suunnilleen sama. Kurssien aikana piti tehdä harjoitustöitä, ryhmätöitä ja esitelmiä ja luennoilla oli pääsääntöisesti pakko olla paikalla. Näin ollen tenttiin luku ei ollut niin raskasta kun asiat olivat jo ennestään tuttuja. Lähes kaikilla kursseilla oli välikoe ja loppukoe. Opettajat tunsivat opiskelijat nimeltä ja heiltä sai mennä kysymään neuvoja myös luentojen ulkopuolella. Ainakin minun opettajani olivat tosi hyviä luennoitsijoita ja vaikuttivat aidosti kiinnostuneilta opiskelijoiden menestyksestä. Englanniksi opiskeleminen ei tuottanut suurempia ongelmia. Aikaa meni vähän enemmän, mutta esim. kirjoittaminen oli yllättävän helppoa kunhan ei vaadi itseltään liian täydellistä lopputulosta. Suosittelen valitsemaan kurssit mahdollisuuksien mukaan jonkun tietyn luokan mallilukujärjestyksen mukaan. Näin näkee samoja ihmisiä joka päivä ja luokkakavereihin on helppo tutustua.

Yliopisto tarjosi kohtuulliset harrastusmahdollisuudet. Liikuntamahdollisuudet olivat hyvät. Kampusalueella oli urheiluhalli, jossa sai käydä ilmaiseksi. Itse kävin uimassa ja pelaamassa sulkapalloa. Koululla näytettiin uusia elokuvia kerran viikossa dollarin hintaan. Vaihto-opiskelijoille järjestettyä ohjelmaa oli tarjolla aika vähän. Yritin tutustua mahdollisimman paljon kanadalaisiin ja viettää vapaa-aikaa heidän kanssaan.
Ennen vaihtoon lähtöä kannattaa ehdottomasti hankkia Visa-kortti. Lentolippujen, hostellien yms. varaaminen käy kätevästi netissä Visan avulla, ilman Visaa se olisi ollut hankalaa. Myös Visa Electron kävi melkein joka paikassa, sitä ei kuitenkaan voi käyttää esim. netistä matkoja varatessa. Itselläni oli sekä Visa että Visa Electron ja käteistä rahaa ei juurikaan tarvinnut.

Olen todella tyytyväinen vaihto-opiskeluaikaani. Varsinkin alussa oli hankalaa selvitä vieraalla kielellä ja välillä tunsi itsensä tyhmäksi kun ei ymmärtänyt kaikkea mitä ympärillä puhuttiin eikä osannut ilmaista itseään niin kuin olisi halunnut. Toisaalta tästä ”ongelmasta” seurasi monta hauskaa väärinkäsitystä, joille sai nauraa katketakseen.

Kiitos tuestanne!
Terhi Mikkonen
24.8.2004

 


Hae apurahaa verkossa


Hae apurahaa, muuta tietojasi tai tee maksupyyntö. Kaikki kätevästi verkossa apurahapalvelussamme.

Lue Vesitalous-lehteä

etusivu-section2.jpg

Uusimman lehden teemana on vesihuolto. 

Tutustu lehteen