OpiskelijaKerkko Vanhanen
Koulu Teknillinen korkeakoulu
Matkakohde Technische Universität Wien, Itävalta
Aika 01.09.2000 - 30.06.2001
Vaihto-ohjelma Erasmus

SUOMESSA

Vaihto-opiskelijaksi ulkomaiseen yliopistoon hakeminen on kaikkein yksinkertaisinta EU:n sisällä Erasmus-vaihto-opiskeluohjelman kautta. Kielitaitovaatimukset ovat monia askarruttava asia etsittäessä sopivaa yliopistoa ulkomailta, mutta oman kokemukseni myötä uskallan todeta, ettei kieliasialla kannata itseään liikaa stressata, sillä autenttisessa ympäristössä kielikorva kummasti lopulta virittyy oikealle taajuudelle. Ei kun siis hakemuksia täyttämään ja matkaan!

WIENISSÄ

KADULLA

Etenkin Wienissä on melko vahva oma murteensa (Wienin Dialekt), joten kun kuuntelee paikallisten keskustelua heidän puhuessaan Dialektia, niin kyllä siinä saa melko lailla pinnistellä ymmärtääkseen kunnolla. Paikalliset osaavat kuitenkin myös täysin ymmärrettävää Hochdeutschia, eli kirjakieltä, joten asiat tulevat varmasti puolin jos toisinkin ymmärretyiksi.
Kännykkä on nykyään oleellinen osa käytännön elämää. Wienin vuoteni alussa paikallisten operaattoreiden hintoja vertailtuamme totesimme vaihtareiden kesken, että edullisinta on sittenkin säilyttää suomalainen liittymä ja kommunikoida ainoastaan tekstiviestien avulla. Systeemi toimi erinomaisesti - etenkin kun vielä muisti kytkeä omasta puhelimestaan tekstiviestien välitystietopalvelun (maksuton) päälle, jolloin tiesi aina, onko viesti mennyt perille.
Kännykät saattavat aluksi vaikuttaa Itävallassa (kuten muuallakin Euroopassa) paljon edullisemmilta kuin Suomessa, mutta todellisuus on toinen. Itävallassa toisin kuin Suomessa kännyköiden ja puhelinliittymän kytkykauppa on sallittu, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että puhelin itsessään on varsin edullinen, mutta se toimii ainoastaan puhelimeen lukitun (ja osan puhelimen hinnasta maksaneen) verkko-operaattorin sim-kortilla, eikä siten siis ilman maksullisia muutostoimia Suomessa.

KAUPASSA

Ruoka Itävallassa on jonkun verran halvempaa kuin Suomessa. Legendaarinen Bic-Mac-indeksi kuvannee hintatasoa melko hyvin, eli Itävallassa Bic-Mac-hampurilainen maksaa 2.54 €. Myös vaatteet ja kengät ovat keskimäärin hiukan edullisempia kuin Suomessa, mutta sitä vastoin elektroniikan hintataso on kutakuinkin sama. Lisäksi etenkin juuri elektroniikassa ja kodinkoneissa Wienissä vallitsee liikuttavan yksimieliset hinnat - jopa niin, että välillä toivoin EU:n kilpailuviranomaisten puuttuvan asiaan… Kaupoilla on Itävallassa varsin rajoitetut aukioloajat. Sunnuntaisin ne ovat kiinni ja arkisinkin kaikki liikkeet sulkevat jo seitsemältä tai viimeistään puoli kahdeksalta!
Tavallinen ruokakaupassa käynti oli Wienissä joskus kovin ikävä kokemus, sillä turhan monen kaupan kassa tai palvelutiskin työntekijä oli kuin sitruunan syönyt ja jonka otsasta suorastaan paistoi teksti "tää työ ei vois vähempää kiinnostaa". Lisäksi elintarvikekauppojen taso ei etenkään vihannesten ja hedelmien sekä maitotuotteiden suhteen ollut Itävallassa yhtä hyvä kuin Suomessa.

KOULUSSA

Kursseille ilmoittaudutaan TU-Wienissä menemällä ensimmäiselle luennolle. Tai näin ainakin suurimmassa osassa kursseja. Kurssitarjonnasta ja ilmoittautumisesta onnistuin parhaiten saamaan tietoa kurssikohtaisesti Internetistä osoitteessa http://www.lzk.ac.at.
Itävallassa yliopistojen tentit ovat kurssista riippuen joko suullisia tai kirjallisia. Kokemuksena suullinen tentti oli aika erikoinen. Ensimmäisessä suullisessa tentissäni minua jännitti todella paljon, ja kun oli vuoroni mennä vastaamaan minulle esitettyihin kysymyksiin, tuntui, kuin kaikki sanat olisivat kadonneet päästäni ja sen mukana muutkin ajatukset. No, alkukankeuden jälkeen tenttini sujui aivan kelvollisesti. Tässä ensimmäisessä suullisessa tentissäni vastaukset luennoitsijan (tässä tapauksessa professorin) esittämiin kysymyksiin piti havainnollistaa piirtoheittimen avulla, eli piirtää ja kertoa samanaikaisesti. Heti tentin jälkeen luennoitsija kertoi arvosanan (jossa tuntui kyllä olevan hieman Erasmus-lisää J ). Enpä tiedä, ehkäpä tuollaista tenttikäytäntöä voisi joidenkin kurssien kohdalla kokeilla Suomessakin.

Käymistäni kursseista etenkin Introduction to GIS (kurssi opasti paikkatietojärjestelmien käyttöön ja siten tietokoneen ja tietokantojen hyödyntämiseen maankäytön suunnittelussa) sekä Raumplanung und Raumordnung (harjoitus aluerakentamisesta ja suunnitteluprosessin kulusta paikallisella/kunnallisella tasolla suunnittelijan näkökulmasta) olivat erittäin mielenkiintoisia. Mainita kannatta myös kurssi Environmental Hydrology, jossa ympäristöhydrologiaan tutustuttiin osin itävaltalaisen maaston näkökulmasta. Hydrologiakurssilla oli vain muutama osallistuja, joten opetus oli lähes yksityisopetusta!
Vuosittain tammikuun lopulla järjestetään Hofburgin keisarillisessa palatsissa Ball der Technik, eli TU-Wienin tanssiaiset, joka samalla on koko koulun suuri vuosijuhla. Tanssiaisten puitteet olivat äärettömän hienot, suorastaan keisarillisen upeat, ja eri orkesterit olivat aivan loistavia!

KOTONA

Asuntotilanne Wienissä on selkeästi lohdullisempi kuin esimerkiksi Suomessa pääkaupunkiseudulla. Asunnon voi kohtuullisen helposti hankkia joko vapailta markkinoilta (opiskelijoiden keskuudessa on melko paljon kommuuneja) tai sitten ÖAD:n (paikallinen HOAS, joka huolehtii ulkomaalaisista opiskelijoista) kautta. Oman asuntoni sain ÖAD:n kautta. Se oli tilava ja siisti huone modernissa kuusi vuotta vanhassa opiskelija-asuntoyhtiössä Wienin pohjoispuolella. Huoneessani oli oma vessa ja suihku, mutta keittiön jaoin yhdeksän muun opiskelijan kanssa. Talon erikoisuuksiin kuului aivan suomalaiselta vaikuttanut sauna!

VAPAA-AJALLA

Donauinsel on 22,5 kilometriä pitkä ja noin 200 metriä leveä luode-kaakko -suuntainen keinosaari, joka on syntynyt viimeisten hiukan yli sadan vuoden aikana, kun Wienin läpi virtaavalle Tonavalle on ruopattu kaksi uutta samansuuntaista suoraa uomaa. Tämän valtavan vesi- ja maarakennusprojektin pyrkimyksenä on ollut välttää ja rajoittaa Tonavan mahdollisten tulvien ympäristölleen aiheuttamia vaurioita. Kapea keinosaari sijaitsee kahden nykyisen pääuoman välissä ja niiden koillispuolelle jää nk. Alte Donau, eli Tonavan vanha haara, joka nykyään on kokonaan eristetty joesta, ja joka on ainoastaan virkistyskäytössä.
Donauinselillä risteilee lukuisia asfaltoituja ulkoiluteitä, jotka ovat erittäin ahkerassa virkistys- ja ulkoilukäytössä. Erityisesti rullaluistelijoille saari on oikea paratiisi, sillä asfaltti on siellä lähes kaikkialla sametin pehmeää. Lenkkeilijöille saari on myös oikein hyvä muuten, mutta valitettavasti hiekkateitä siellä on hyvin vähän.
Donauinselillä on lukuisten ulkoiluteiden lisäksi myös paljon ulkoilmaravintoloita aivan Donauinselin metroaseman (U1) välittömässä läheisyydessä. Etenkin ilta-aikaan ravintola-alue on varsin suosittu.

LOPUKSI

Wien on mielestäni oikein hyvä vaihtoehto vaihtovuodelle. Kaikki asiat luistivat omalla kohdallani kokonaisuudessaan erittäin hyvin. Kaupungin esimerkillisen hyvä ja tehokas joukkoliikenne toimii erinomaisesti (viisi metrolinjaa sekä lukuisia raitiovaunu- ja bussilinjoja) ja jos paikalliseen lievään vanhanaikaisuuteen suhtautuu rennosti, niin eipä pitäisi ongelmia ilmetä.
Kerkko Vanhanen

 


Hae apurahaa verkossa


Hae apurahaa, muuta tietojasi tai tee maksupyyntö. Kaikki kätevästi verkossa apurahapalvelussamme.

Lue Vesitalous-lehteä

etusivu-section2.jpg

Uusimman lehden teemana on vesihuolto. 

Tutustu lehteen