Satu Kuusiola - 2017: Uppsala University, Ruotsi

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Satu Kuusiola
Koulu
Oulun yliopisto
Matkakohde
Uppsala University, Ruotsi
Aika
13.01.2017 - 17.03.2017
Vaihto-ohjelma

Opiskelen Oulun yliopistossa ympäristötekniikkaa, suuntautuen vesitekniikkaan. Ympäristötekniikan opintojen lisäksi olen lukenut täydentävinä opintoina limnologiaa. Limnologia kytkeytyy mielestäni läheisesti vesitekniikkaan ja ajattelen, että on hyvä ymmärtää tarkemmin myös teknisten ratkaisujen vaikutuksista ympäristöön. Tätä osaamista halusin laajentaa ja haaveena oli päästä opiskelemaan ulkomaille. Kävin läpi Pohjoismaiden yliopistojen tarjontaa limnologian osalta ja kyselin opettajilta eri yliopistoista. Rajaavana tekijänä oli myös ajankohta; kurssin tulisi olla tarjolla keväällä 2017.

Kiinnostuin ensisijaisesti Uppsalan yliopistosta ja olin sinne yhteydessä ensimmäisen kerran jo keväällä 2016. Isoimpana kysymyksenä oli biologian lähtötiedot, joita minulla ei ollut riittävästi. Suoritin kuitenkin vielä biologian ja limnologian kursseja ennen hakuajan umpeutumista, ja ympäristötekniikan kursseissa oli paljon hyvin samojen aihealueiden asioita, mutta en tiennyt hyväksytäänkö ne lähtötiedoiksi. Uppsalan yliopistossa samoihin aikoihin vaihtui opintoneuvoja ja vastauksia kysymyksiin sai hyvin suppeasti. Oman yliopiston opintoneuvoja kuitenkin auttoi todella paljon tässä selvitystyössä. Lähtötietojen riittävyydestä ei lopulta koskaan kuitenkaan tullut tietoa, vaan hakemus oli jätettävä ja vain odotettava mahdollista hyväksyntää. Lopullinen hyväksyntä yliopistoon tuli marras-joulukuun vaihteessa 2016, joten aikaa muuttojärjestelyihin jäi reilu kuukausi.

Uppsalassa asuntotilanne on todella haastava. Vaihto-opiskelijat saavat yliopiston kautta soluasunnon, mutta sinne ei saanut ottaa koiraa. Etsin jonkin aikaa asuntoa vapailta markkinoilta mm. Facebook:n asuntoryhmistä, mutta asuntoa ei löytynyt, joten jouduin jättämään koiran hoitoon Suomeen. Saamani soluasunto sijainti sopivan matkan päässä yliopistosta ja bussiyhteydet keskustaan olivat hyvät, joten liikkumisen kannalta se oli hyvä paikka asua. Soluasunnossa oli 12 huoneistoa ja kämppäkaverini olivat ympäri maailmaa ja opiskelivat eri aloja, joten oli hauska kokemus päästä asumaan erilaisten ihmisten kanssa. Uppsala on kaupunkina mukana paikka asua. Luonto on lähellä, mutta keskustassa on paljon kauppoja, kahviloita ja ravintoloita, ja junalla pääsee kätevästi Tukholmaan.

Opintoina suoritin Aquatic Ecosystems -kurssin, joka on laajuudeltaan 15 op ja pidettiin englanninkielisenä. Kurssilla oli vain neljä osallistujaa (ruotsalainen, italialainen, latvialainen ja minä), joten opetus oli hyvin intensiivistä. Kurssin ensimmäinen osa sisälsi teorialuentoja ja seminaareja, joihin etukäteen luimme artikkeleita ja mietimme vastauksia annettuihin kysymyksiin, ja ryhmässä keskustelimme niistä. Näitä seminaareja oli paljon, eli keskustelimme kurssilla todella paljon ja opimme lukemaan tieteellisiä artikkeleita, sekä kyseenalaistamaan ja tulkitsemaan niitä. Teoriaosan aikana opettajat vaihtuivat siten, että eri opettajat pitivät aina n. viikon ajan luentoja ja seminaareja omaan erikoisalaansa liittyen. Eri opettajia oli teoriaosuudella kolme (kaksi professoria ja yksi tohtori). Opetus oli hyvin korkeatasoista; opettajat olivat omaan alaansa syvällisesti perehtyneitä asiantuntijoita ja valmistautuneet tunteihin hyvin. Pienestä ryhmäkoosta johtuen saimme myös kysyä ja keskustella asioista kattavasti. Teoriaosuuden jälkeen, puolessa välissä kurssia, oli tentti. Tenttitulosten osalta Uppsalan yliopiston systeemi on mahtava; tentit skannataan tarkastettuina nettipalveluun. Tentissä näkyy opettajan tehtäväkohtaiset kommentit, "punakynämerkinnät" ja tehtäväkohtaiset pisteet. Mahtava tapa oppia enemmän tentistä, kun saa helposti tietää, jos jotain on ymmärtänyt väärin.

Toinen osa piti sisällään laboratoriokokeen suunnittelun, toteutuksen ja raportoinnin, sekä muutamia luentoja, harjoituksia ja seminaarin. Laboratoriokoe tehtiin ryhmätyönä ja saimme itse päättää, mistä sen teemme. Rajoittavana tekijänä oli lähinnä aika ja käytettävissä olevat laboratoriolaitteet. Suunnittelimme ensin kokeen ja sitten kävimme järvellä ottamassa vesinäytteet tutkimuksia varten. Tämän osuuden aikana opin paljon labratoriotyöskentelystä, koska pääsimme tekemään paljon erilaisia analyysejä. Mittausten jälkeen analysoimme saadut tulokset ja kirjoitimme raportin. Opettajat esitarkastivat raportin ja saimme hyvin tarkkaa palautetta tuloksista ja tulkinnoista, mutta myös kirjoitusasuun ja käytettyihin termeihin liittyen. Tällainen palaute opettaa hyvin teknisten raporttien kirjoittamisessa. Vaikka kyseessä oli ryhmätyö, niin palautetta tuli tasaisesti kaikille. Melkein jokainen kappale, kuva ja taulukko sisälsivät kommentteja eli raportti (n. 35 sivua) oli käyty hyvin tarkasti läpi, ja tämä on kuulemma yleinen tapa siellä (opiskelijakavereiltani kuullun perusteella). Lopuksi pidettiin suullinen seminaari, jossa suorittamamme koe ja tulokset käytiin läpi.

Opiskelu Uppsalan yliopistossa oli todella antoisa kokemus. Opettajat olivat mahtavia ammattilaisia, ilmapiiri oli kansainvälinen ja siellä oppi paljon, ja myös erityyppisesti kuin Suomessa, mikä saattoi johtua myös tämän kurssin pienestä ryhmäkoosta. Suosittelen ehdottomasti vaihtoon lähtemistä Uppsalan yliopistoon.

Suuret kiitokset vielä Maa- ja vesitekniikan tuki ry:lle apurahasta vaihto-opintojeni tukemiseksi.

Klaukkalassa 31.3.2017
Satu Kuusiola