Roosa Silaste - 2016: Instituto Technológico de Buenos Aires, Argentiina

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Roosa Silaste
Koulu
Tampereen teknillinen yliopisto
Matkakohde
Instituto Technológico de Buenos Aires, Argentiina
Aika
10.02.2016 - 31.07.2016
Vaihto-ohjelma

Alkusanat

Olen ollut aina kiinnostunut kansainvälisestä toiminnasta ja halusin lähteä ulkomaille ennen valmistumista ja työelämään siirtymistä. Olin vaihdossa kandivaiheessani Keniassa ja halusin mennä vielä uudestaan vaihtoon oppiakseni uuden kielen. Olin opiskellut jonkin verran espanjaa ja olin jo nuorempana haaveillut Etelä-Amerikkaan matkaamisesta. Buenos Aires kiinnosti suurkaupunkina itsessään ja olen tyytyväinen, että päädyin valitsemaan Argentiinan vaihtokohteeksi.

Ennen lähtöä

Hain vaihtoon neljäntenä opiskeluvuotenani Buenos Aires (ITBA) ykkössijalla ja Meksiko kakkosena. Hakuprosessi oli TTY:n puolesta selkeä ja onnistui hyvin yliopistoni tarjoamia ohjeita seuraamalla. Sain jo helmikuussa 2015 tietää, että minut on hyväksytty TTY:n puolesta vaihto-opiskelijaksi kevätlukukaudeksi 2016. Tieto Argentiinan päästä tuli huomattavasti myöhemmin, vasta marraskuussa 2015.

ITBA vaatii kaikilta vaihto-opiskelijoiltaan argentiinalaisen vakuutuksen sekä viisumin. Keväällä 2016 ITBA:n tarjoama paikallinen vakuutus maksoi n. 75 €/kk, ja en ainakaan itse löytänyt muilta vakuutusyhtiöiltä parempaa tarjousta. Toivottavasti tästä käytännöstä luovutaan, sillä argentiinalainen vakuutus oli paitsi melko kallis, myös täysin turha suomalaisen vakuutuksen rinnalle. Viisumi hankitaan vasta Argentiinassa ja itse prosessi oli melko yksinkertainen, mikäli noudattaa ITBA:n ohjeita.

TTY:n stipendi kattaa lähinnä lentojen hinnat ja pakolliset vakuutukset. Kannattaakin hakea rohkeasti myös muita stipendejä. Itse sain vaihtoa varten stipendin maa- ja vesitekniikan tuelta. Rokotukset ja muut matkavalmistelut on myös hyvä hoitaa valmiiksi jo Suomessa. Kannattaa myös huomioida, että Argentiinasta esimerkiksi elektroniikan ja laadukkaiden vaatteiden osto on erittäin kallista, joten kannattaa tuoda esimerkiksi laadukkaat ulkoiluvaatteet ja kengät Suomesta.

Opiskelu

ITBA eli Instituto Tecnológico de Buenos Aires on yksityinen teknillinen yliopisto ja on pienestä koostaan (vain muutama tuhat opiskelijaa) huolimatta arvostettu yliopisto Argentiinassa. Pääkampus sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Microcentron ja Puerto Maderon kupeessa. Lähes kaikki opetus on espanjaksi, joten jonkinlainen kielitaito vaaditaan heti alusta asti.

Olin opiskellut Suomessa espanjaa n. B2 tasolle asti, mutta ensimmäisen kuukauden aikana minulla oli vaikeuksia seurata suullista opetusta, vaikka suoritin espanjan intensiivikurssin helmikuussa ennen varsinaisten kurssien alkua. Suurimman haasteen aiheutti paikallinen murre, joka poikkeaa huomattavasti Espanjan espanjasta, jota Suomessa pääasiassa opetetaan. Pääosin luennoitsijat kuitenkin puhuvat selkeästi ja ottavat vaihto-opiskelijat huomioon opetuksessa. Joillain kursseilla oli myös mahdollista tehdä tentti englanniksi, mutta itse pärjäsin espanjaksin. Kursseilla on 80% läsnäolopakko, mutta hyvällä syyllä siitä yleensä voidaan joustaa.

Yleisesti ottaen opiskelu eroaa TTY:stä hieman -kursseilla on vähintään 2 luennoitsijaa, ryhmäkoot ovat pienempiä (ei suuria yli sadan hengen luentoja) ja opiskelu on hieman ohjatumpaa ja vähemmän itsenäistä. Suorittamillani kursseilla opetus oli laadukasta, tosin kurssien sisällöt eivät olleet erityisen haastavia.

Keväällä suorittamani kurssit (5) olivat:

Español nivel B1 – intensiivikurssi ennen muiden opintojen alkua

B1 -kurssi oli minulle helppo, koska olin jo opiskellut espanjaa suomessa B2 tasolle, mutta valitettavasti intensiivikurssia ei järjestetty B2 -tasolle (tämän sain tietää vasta kun olin jo Argentiinassa). Opettaja Daniela Gallo on erittäin hyvä, joten suosittelen kurssia, vaikka kielten kurssit ovat maksullisia (keväällä 2016 n. 300 € / kurssi).

Español nivel B2 - jatkoa kurssille B2 sanan opettajan kanssa

Gestion de Proyectos – Projektienhallinta,

kurssilla oli paljon pieniä viikottaisia ryhmätöitä, jotka esiteltiin lyhyehkösti muulle kurssille. Lisäksi kurssiin kuului 3 välikoetta ja lopputentti.

Gestion de Recursos Humanos - human resource management

Kurssilla oli paljon vierailevia luennoitsijoita yritysmaailmasta, mikä oli mielenkiintoista. Lisäksi kurssisuoritukseen kuului suullinen esitys (ryhmätyö), 2 välikoetta sekä suullinen lopputentti.

Gestion Ambiental - environmental management

Kurssilla käytiin ympäristötekniikan perusasioita, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja aikaisempien opintojen pohjalta, mutta otin kurssin lähinnä sanaston opettelun vuoksi. Lisäksi kurssilla käydään jonkin verran esimerkiksi Argentiinan ympäristölainsäädäntöä. Kurssiin kuului niin ikään lopputentin lisäksi ryhmätyö (suullinen esitys) sekä kaksi välikoetta.

ITBA:n kampus on pieni ja ehkä hieman raihnainen, mutta kaikki toimii –ainakin suurimman osan ajasta. Kampuksella on ravintola ja kahvila, joiden tarjonta oli hieman suppea ja kallis, joten usein toin yliopistolle omat eväät (kampuksella on mm. mikroja ruuan lämmitystä varten). Kampuksella on myös paljon tietokoneluokkia ja mm. kuntosali, joita en tosin koskaan käyttänyt.

Kv-toimintaa järjestettiin ITBA:n puolesta jonkin verran, mutta ei erasmus-tyylisesti hirveän paljon. Buenos Airesissa toimii mm. BAIS -niminen järjestö, joka järjestää erilaista ohjelmaa ulkomaanmatkoista urheiluaktiviteetteihin kaikille kaupungin vaihto-opiskelijoille koulusta riippumatta. Itse en tosin osallistunut kauheasti vaihto-opiskelijoiden tapahtumiin, sillä tekemistä miljoonakaupungissa riittää ja halusin tutustua mielummin paikallisiin ihmisiin. ITBA:n järjestämä kahden päivän orientaatio ennen opiskelun aloittamista tarjoaa hyödyllistä alkuinfoa ja opastuksen kursseille ilmoittautumiseen ym. ja tilaisuus on myös hyvä keino tutustua muihin vaihto-opiskelijoihin.

Buenos Aires

Buenos Aires on Argentiinan pääkaupunki, liike-elämän keskus ja suurin asukaskeskittymä. Kaupunki on tiheään asuttu ja liikennöity. Melu ja pakokaasut voivatkin aiheuttaa rasitetta. Suomeen verrattuna rakennukset ja kadut ovat myös hieman likaisempia ja huonommassa kunnossa, mutta itse ainakin ihastuin kaupungin boheemiin ja hieman rähjäiseen arkkitehtuuriin. Kaupungissa on melko vähän puistoja ja lenkkeilymahdollisuuksia sen kokoon ja asukastiheyteen nähden. Puistoja on lähinnä rikkaimpien asuinalueiden, kuten Palermon ja Puerto Madeiron, läheisyydessä.

Argentiina on tunnettu pihveistään ja pieniä parrilla-ravintoloita löytyykin jokaisesta korttelista, monesti useampikin. Ruokakauppoja ja kioskeja on myös runsaasti ja ne ovat auki vähintään yhtä usein kuin suomalaiset kaupat. Buenos Airesin yöelämä on ehkä maailman vilkkaimpia ja yökerhoja ja ravintoloita löytyy joka lähtöön. Itse muusikkona kävin esimerkisi soittamassa lukuisissa jamisessioissa viikonloppuisin. Muita aktiviteetteja ovat mm. jalkapallo-ottelut, museot, tanssi (tango/salsa etc.), keikat ja erilaiset markkinat. Esimerkiksi tanssitunnit ovat Suomeen verrattuna hyvin edullisia.

Liikkuminen kaupungissa onnistuu hyvin julkisilla. Metrolinjoja on kuusi ja ristiin rastiin kulkevia bussilinjoja runsaasti, ainoastaan aikataulut puuttuvat. http://mapa.buenosaires.gob.ar/ tarjoaa virtuaalisen reittioppaan Capital Federalin alueelle. Sekä metron, että bussien hinnat ovat matalat, vaikka keväällä 2016 hinnat tuplaantuivat. Julkiseen liikenteeseen ei ole mahdollista hankkia kuukausilippua, vaan matkustus hoituu arvokortilla yhden matkan maksaessa n. 0,45 euroa. Buenos aires on myös hyvä pyöräilykaupunki; pyöräteitä tulee jatkuvasti lisää ja kaupungin tasaisuus tekee pyöräilystä helppoa. Liikenteeseen tottuminen kyllä ottaa oman aikansa, mikäli pyöräilykokemusta ei ole muualta kuin Tampereen kokoisesta kaupungista.

Bussit liikkuvat myös yöaikaan, mutta taksin käyttö on tosin paljon nopeampaa ja suositeltavaa. Taksit ovat suomalaisen näkökulmasta melko edullisia (8 km matka n. 6-7 euroa) ja itselläni on lähinnä positiivisia kokemuksia mukavista taksikuskeista. Taksien kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä monesti kuskit yrittävät mennä kiertoreittiä tai tarjota väärennettyä rahaa vaihdossa ulkomaalaisille. Taksien lisäksi Buenos Airesissa toimii Uber, joka on vielä edullisempi, kuin taksit. Suosituimmat asuinalueet vaihto-oppilaiden ja muidenkin "gringojen" keskuudessa ovat Palermo, Recoleta ja San Telmo, jotka ovat kaikki viihtyisiä. San Telmo on näistä hieman boheemimpi kulttuuriväen suosima kaupunginosa. Myös näiden kolmen ulkopuolelta voi kuitenkin löytyä oikein kivoja asuntoja. Itse asuin Balvanera -nimisessä kaupunginosassa lähellä San telmoa ja keskustaa, josta oli nopea mennä yliopistolle ja muihin kaupunginosiin (Palermo, Recoleta jne.). Vuokrat muissa kuin ulkomaalaisten suosimissa kaupunginosissa ovat tietenkin huokeammat. Keväällä 2016 maksoin isosta huoneestani kauniissa antiikkitalossa n. 250 €/kk muiden ulkomaalaisten opiskelijoiden maksaessa pienemmistä ja huonommista asunnoista Palermossa n. 400-500 €/kk. Käytännössä kaikki tuntemani vaihto-opiskelijat asuivat jaetuissa asunnoissa, joten en tiedä kuinka paljon yksiö kustantaa. Yksiöitä on myös melko vähän tarjolla. Suosittelen asunnon hankkimista paikan päältä, sillä tarjontaa on paljon ja itse ainakin haluan nähdä asunnon ennen vuokraamista. Ulkomaalaisia yritetään huijata myös asuntomarkkinoilla, joten kannattaa olla tarkkana. Esimerkiksi joskus pyydetään kohtuuttomia takuuvuokrasummia (1-2kk on ok käytäntö) tai vuokranmaksua euroissa/dollareissa. Itse suosittelen sopimusta, jossa vuokra maksetaan pesoissa.

Ruoka ja juoma ovat yleisesti halvempia kuin Suomessa, kun taas muiden tuotteiden kohdalla hinnat ovat samaa tasoa tai jopa korkeammat. Erityisesti liha ja viini ovat mukavan halpoja, ja samoin palvelut kuten parturi tai suutari. Nyrkkisääntönä kaikki tuontitavara on kallista korkeiden verojen vuoksi. Asiaa monimutkaistaa Argentiinan heikko taloustilanne sekä inflaatio. Tällä hetkellä uuden presidentin myötä käytöstä on poistunut ns. "blue dollar", joka helpottaa rahan nostoa. Automaatista nosto on tosin kallista, joten suosittelen rahan nostoon esimerkiksi Small World -nimistä palvelua. En tuonut mukanani suuria määriä käteistä Suomesta, kuten ennen virallisen kurssin muutosta ulkomaalaisilla oli tapana.

Kuten missä tahansa miljoonakaupungissa, myös Buenos Airesissa kannattaa liikkua valppaana. Taskuvarkaudet ovat yleisiä ja aseellisia ryöstöjäkin tapahtuu tasaisesti. Itse en kuitenkaan kohdannut yhtään edes uhkaavaa tilannetta ja kaikki tavarat pysyivät tallessa. Tavaroitaan kannattaa pitää jatkuvasti silmällä ja arvotavaroita kantaa siten, ettei niitä päästä näpistämään. Vaihtoni aikana ainakin viideltä tultani varastettiin puhelin joukkoliikenteessä huolimattomuuden vuoksi. Erityisesti iPhone on suosittu malli varkaiden keskuudessa.

Kaiken kaikkiaan Buenos Aires on suurkaupunki, jota toiset rakastaa ja toiset eivät. Ravintolat, kahvilat, yökerhot, puistot, tapahtumat, tango, jalkapallo, pihvit, viinit ja porteñot hurmaavat toiset kun taas toiset rasittuvat melusta, liasta ja epäsäntillisyydestä. Itse rakastuin kaupunkiin ja sen ystävällisiin ihmisiin. Lisäksi Etelä-Amerikka on mieletön kohde matkustukselle, vaikkakin etäisyydet ovat pitkiä. Kävin vaihtoni aikana mm. Patagoniassa vuoristossa vaeltamassa, Mendozan viinitiloilla sekä Chilen rannikolla Valparaísossa. Vaihdon jälkeen matkustin Boliviaan ja Peruun ja suoritin työharjoittelun Chilessä.

Jos sinulla on kysymyksiä Buenos Airesista tai Etelä-Amerikasta, ota rohkeasti yhteyttä
roosa.silaste@gmail.com