Minja Viksten - 2016: Zagrebin ammattikorkeakoulu, Kroatia

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Minja Viksten
Koulu
Turun ammattikorkeakoulu
Matkakohde
Zagrebin ammattikorkeakoulu, Kroatia
Aika
29.02.2016 - 15.07.2016
Vaihto-ohjelma
Erasmus

Matkakertomus

Vaihtoon haku ja opiskelu

Opiskelen ympäristöteknologiaa Turun ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta. Päätin lähteä vaihtoon kevätlukukaudeksi 2016 Kroatiaan, joka kiinnostavana kohteena tarjosi myös koulutukseeni sopivan kurssitarjonnan. Opiskelukaupungissani Zagrebissa ei ollut suoraan ympäristöteknologian koulutusohjelmaa vaan kurssini olivat rakennustekniikan koulutusohjelmasta. Suoritin vaihtoni aikana 27 opintopistettä, jotka saan kaikki hyväksiluettua opintosuunnitelmaani. Koulutusohjelmastani Turusta meitä lähti kolme opiskelijaa Zagrebiin. Hakuprosessi vaati lähinnä motivaatiokirjeen ja todistuksen aikaisemmin suoritetuista kursseista. Koulumme otti mielellään vastaan kaikki kolme hakijaa. 

Saapuessamme Zagrebiin saimme huomata, ettei meitä varten oltu vielä suunniteltu kursseja ja ennalta valitut kurssit menivät jokseenkin uusiksi. Kurssit valikoituivat pitkälti sen mukaan, mihin kursseihin löytyi opettajia, joilla oli aikaa ja kykyä opettaa englanniksi. Koulu otti kuitenkin hyvin huomioon koulutusohjelmamme ja tarjosi parhaansa mukaan meille sopivia kursseja. Olen opinnoissani suuntautunut vesitekniikan kursseihin ja siihen soveltuvia kursseja vastuuhenkilömme meille pyrki hankkimaan ja tarjoamaan. Parin viikon odottelun jälkeen saimme kurssit selviksi ja pystyimme aloittaa opiskelut. Opetus oli yksityisopetusta meille kolmelle. Koulutusohjelmassa oli muutamia muitakin vaihto-opiskelijoita, mutta he opiskelivat rakennustekniikkaa ja kävivät eri kursseja. Sekavan alun jälkeen saimme opiskelut hyvin käyntiin. Kurssien järjestely ei käytännössä antanut tilaa valita itse opiskeltavia kursseja, mutta koin tarjotut kurssit suurimmaksi osaksi hyödyllisinä. Saimme lukukautemme pakettiin nipin napin ennen Suomeen lähtöämme kurssien viivästyneen aloituksen takia. 

Vaikutti, ettei vaihtokoulumme olisi vastaanottanut vaihto-opiskelijoita kovin pitkää aikaa, sillä kurssien järjestämisessä ja meidän vastaanottamisessa ei ollut vakiintuneita käytäntöjä. Opettajat olivat hyvin kiireisiä ja koin meidän olevan lisätaakkana heille. Meidät otettiin kuitenkin lämpimästi ja hyvin ystävällisesti vastaan. Opettajat olivat ammattitaitoisia ja opetus oli hyvää. Englannin taitoni vahvistui ja sanavarastoni laajeni huomattavasti opiskelun lomassa. 

Eläminen Zagrebissa

Asunto Zagrebista löytyi melko helposti vaihto-opiskelijoiden Facebook ryhmän kautta. Asunto sijaitsi viihtyisällä asuinalueella, puolentunnin kävelymatkan päässä sekä koulustani että ydinkeskustasta. Samassa talossa asui lisäksi muita vaihto-opiskelijoita. Kaupungissa liikkuminen kävi helposti raitiovaunuilla, busseilla tai kävellen. Julkisen liikenteen kuukausikortti kustansi vain noin 14 euroa. Poliisilaitokselle rekisteröityminen maahan saapuessa osoittautui hyvin hankalaksi. Mukana tarvitsi olla monta erilaista paperia ja todistusta eikä poliisilaitoksella juurikaan oltu valmiita puhumaan englantia. Onnekseni minulla oli tuutori buddy-ohjelman kautta avustamassa.

Hinnat olivat Suomen hintatasoon verrattuna halpoja ja ulkona syöminen edullista. Opiskelijoille oli ruokaloita yliopistojen lähistöillä useita, joista sai aamiaista, lounasta sekä illallista. Marketeissa ruokien hinnat erityisesti tuontituotteiden kohdalla olivat kuitenkin yllättävänkin korkeita, toisinaan korkeampia kuin Suomessa. Maan keskipalkka on 500 euron tuntumissa ja työttömyysaste melko korkea.  

Zagreb oli opiskelukaupunkina hyvin miellyttävä. Vaihto-opiskelijoita oli kaupungissa monia satoja ja paikallinen Erasmus Student Nation-järjestö teki hienoa työtä vaihto-oppilaiden parissa. Tapahtumia ja tekemistä riitti joka viikolle, ilmapiiri oli innostunut ja avoin. Uusia ihmisiä tapasi viikoittain. Viihdyin kaupungissa alun totuttelun jälkeen erinomaisesti ja sain hyviä kavereita monista maista ja kulttuureista. Zagreb oli suosittu vaihtokohde suomalaisten parissa. Suomalaisia opiskelijoita oli kaupungissa reilu parikymmentä kevätlukukautena. 

Onnekseni sain vaihto-opiskelijoiden lisäksi myös kroatialaisia ystäviä ja sitä kautta tutustuin kulttuuriin ja kroatialaiseen elämään paremmin. Kokemukseni mukaan kroatialaiset ovat hyvin vieraanvaraisia ja lämpimiä. He kertoivat mielellään maansa historiasta ja omasta kulttuuristaan.

Kevät oli Zagrebissa epätavallisen kylmä ja sateinen. Kevään edetessä pääsin kuitenkin nauttimaan helteistä ja kokemaan polttavia yli +30 asteen päiviä. Opiskeluiden lomassa sain myös tilaisuuksia nauttia matkustelusta. Sain kokea kiinnostavan Bosnia ja Hertsegovinan vuoristomaisemat ja lumoavan Kroatian rannikon kansallispuistoineen. Pääsin myös käymään Italiassa ja Unkarissa. Autojen vuokraaminen ja busseilla liikkuminen oli matkustellessa edullista.

Kokemuksena opiskelijavaihto oli todella hieno ja suosittelen vaihtoon lähtöä kaikille sitä harkitseville. Pääsin sisään vieraaseen kulttuuriin ja sain paljon hyviä muistoja ja kokemuksia. Kotiin lähteminen oli haikeaa. Sain kavereita monista maista. Kielitaitoni parani ja olen itsevarmempi englannin puhumisessa. Suoritin opintojani eteenpäin ja koen olevani avoimempi ja rohkeampi. Sain myös kipinän matkustella enemmän tulevaisuudessa. 

Turussa 20.7.2016

Minja Viksten