Arttu Raitala - 2016: Washington College, USA

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Arttu Raitala
Koulu
Oulun yliopisto
Matkakohde
Washington College, USA
Aika
23.08.2015 - 17.12.2015
Vaihto-ohjelma
Kahdenvälinen vaihtosopimus

Ennen vaihtoa:

Opiskelen Oulun yliopistossa ympäristötekniikkaa neljättä vuotta. Päätin suunnilleen opintojen puolessa välissä hakea vaihtoon Washington Collegeen Yhdysvaltoihin. Kohteen valitseminen tuntui luontevalta englannin kielen ja kurssivaihtoehtojen takia. Itse vaihtoon hakeminen tapahtui Oulun yliopiston kahdenvälisten kohteiden vaihto-ohjelman kautta. Hakua varten suoritin Oulun yliopistolla englannin kielitestin. Hakupapereiden täyttämisen lisäksi piti hakea viisumia Yhdysvaltoihin sekä hoitaa rokotukset, että vakuutukset. Terveysselvitykset piti myös hoitaa kuntoon, ja ne olivat varmaan työläämpiä kuin itse vaihtoon hakeminen.

Kohdeyliopisto:

Washington College sijaitsee pienessä Chestertownin kylässä Marylandin osavaltiossa. Chestertownista oli matkaa vähän reilu tunti Yhdysvaltojen pääkaupunkiin Washington DC:hen, jossa olikin sitten tekemistä ja näkemistä. Luonto chestertownin lähellä muistutti jonkin verran Suomen luontoa, sillä vuoristoa ei ollut ja peltoja näkyi joka suuntaan. Itse Washington College oli suhteellisen pieni, vajaan 2000 opiskelijan täyttämä kampus. Pieni koko teki sopeutumisesta hyvin helppoa ja vaivatonta. Washington Collegessa voi opiskella monen eri alan kursseja, mutta vahvimpina aloina voisi pitää environmental sciences ja bisnes aloja. Kohdeyliopisto tarjosi runsaasti erilaisia vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia kuten kerhoja sekä liikuntaklubeja. Vaikka kylä oli hyvin pieni niin varsinaisesti tylsää ei ollut ikinä. Asuin koulun kampusalueella, joka piti maksaa ennen vaihtoon lähtemistä yhtenä summana (2900 euroa) ruuan kanssa. Etukäteen maksaminen ruuasta ja asumisesta oli mielestäni hyvä ratkaisu, sillä se helpotti paljon elämistä varsinkin vaihdon alussa.

Opinnot:

Kävin vaihdon aikana neljä kurssia, jotka yhteensä vastaavat 32 opintopistettä. Omaan ympäristötekniikan alaani liittyen kävin Roots of Sustainability sekä Environmental Economics kurssit. Kurssit olivat antoisia sekä koin oppineeni kestävästä kehityksestä ja ympäristötaloudesta uusia asioita ja näkökulmia. Kävin edellisten kurssien lisäksi kaksi bisnes kurssia sivuaineena. Washington College on tunnettu Libera Arts tyylisenä kouluna, mikä kuvastaa hyvin sen opetustyyliä. Koulussa kirjoitetaan ja luetaan todella paljon kursseilla, ja kurssiryhmät olivat kooltaan hyvin pieniä. Kurssiryhmien pieni koko korosti paljon intensiivistä kanssakäymistä luennoilla opettajien ja opiskelijoiden välillä.

Vaihto-opiskelu kokemuksena:

Vaihtoon lähteminen oli ehdottomasti yksi parhaista päätöksistä opintojen aikana. Kokemus avarsi huomattavasti näkemystäni opiskelusta, maailmasta sekä eri kulttuureista. Omaksi yllätykseksi nautin itse opiskelusta paljon, sillä erilaiset opetus menetelmät virkistivät näkemystä opiskeluun. Englannin kielen ja sosiaaliset taitoni vahvistuivat vaihdon aikana. Sain paljon kansainvälisiä ystäviä ja kavereita, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa työelämässä. Kokonaisuudessaan vaihto-opiskelu oli erittäin hieno kokemus, jota voin rehellisesti suositella kaikille.

Oulussa 27.1.2016

Arttu Raitala