Henna-Maria Jänkälä - 2016: National University of Singapore, Singapore

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Henna-Maria Jänkälä
Koulu
Oulun yliopisto
Matkakohde
National University of Singapore, Singapore
Aika
30.07.2015 - 07.01.2016
Vaihto-ohjelma

Opiskelen Oulun yliopistossa Ympäristötekniikkaa ja olen erikoistunut teollisuuden energia- ja ympäristötekniikkaan. Hain opiskelijavaihtoon viidennen opiskeluvuoteni syksyksi ja kohteeksi valikoitui Singapore niin ilmaston ja kulttuurin kuin paikallisen yliopiston National University of Singaporen (NUS) koulutustarjonnan mukaan. Meitä lähti samaan aikaan kuusi tekniikan opiskelijaa Oulun yliopistolta ja tutustuimme toisiimme jo etukäteen ennen reissua.  Alkujärjestelyt kotiyliopistossa meni hyvin ja sainkin paljon apua sekä vaihtokoordinaattoreiltamme sekä opiskelukavereiltani. Oulun yliopisto järjesti muutaman lähtöorientaation yhteisesti kaikille vaihtoon lähteville, jossa käytiin läpi käytännönasioita niin ennen matkaa, sen aikana kuin kotiin palattaessakin. Ennen matkaa hoidin kuntoon myös vakuutukset ja opintotukihakemukset. 

Singaporessa NUS järjestää suurimmalle osalle opiskelijoista majoituksen University Townissa. Me kuitenkin päätimme yhdessä muiden Oulusta lähtevien opiskelijoiden kanssa vuokrata yhteisen asunnon yksityisiltä markkinoilta. Prosessi ei ollut aivan helpoin mahdollinen lukuisten lakien ja kalliiden asuntojen suhteen. Lopulta onnistuimme kuitenkin saamaan itsellemme kiinteistönvälittäjän joka löysi meille täydellisen asunnon 5 minuutin matkan päästä yliopistolta. Loppujen lopuksi asuntomme tuli suunnilleen saman hintaiseksi, mitä asuminen University Townissa olisi maksanut (n. 450e/kk). Kummassakin asumismuodossa on näin jälkikäteen ajateltuna puolensa, enkä osaa sanoa kumpi olisi lopulta ollut parempi vaihtoehto. Toisaalta U-­ townissa olisi tutustunut enemmän muihin opiskelijoihin, mutta toisaalta nyt pystyimme elämään enemmän normaalia elämää koulun ulkopuolella ja esimerkiksi laittamaan itse ruokaa, emmekä olleet niin sidottuina sääntöihin ja kieltoihin. 

NUS järjesti vaihto-opiskelijoille hyvin alkuorientaatioita sekä pientä toimintaa lukukauden aikana. Aluksi jouduimme keskelle pienimuotoista lomakemerta, kun jouduimme hakemaan opiskelijaviisumeita, rekisteröitymään yliopistolle sekä täyttämään erinäisiä kurssihakemuksia. Ohjeet olivat paikoitellen hieman epäselviä ja ne tuntui olevan ripoteltu ympäri eri tietokantoja. Onneksi vertaistukea löytyi paljon, ja saimme lopulta opiskelijaviisumit haettua sekä haluamamme kurssit lukujärjestykseen.

Kävin NUSsissa kolme kurssia “engineering”-­osastolta jotka kestivät koko lukukauden ajan. Kaikki näistä kursseista koostui luennoista ja harjoituksista, ryhmätyöstä + kotitehtävistä sekä välikokeesta että loppukokeesta. Luennoilla ei ollut läsnäolopakkoa, mutta muuten kaikki suoritukset olivat pakollisia. Kurssit eivät mielestäni olleet sen vaativampia kuin suomessakaan, mutta oli erittäin mielenkiintoista päästä perehtymään omaan alaan liittyviin asioihin Aasialaisesta näkökulmasta. Singapore eroaa maana hyvin paljon Suomesta kulttuurin, ilmaston, asukastiheyden ja pinta-­alan mukaan todella paljon, joten erot esimerkiksi jätteiden käsittelyissä on melko suuret. Kurssit pidettiin kaikki englanniksi ja luentomateriaalit olivat myös Englanniksi. Lukuun ottamatta muutamien luennoitsijoiden hieman hankalammin ymmärrettävää aksenttia, en kohdannut juurikaan kielellisiä ongelmia opintojeni suhteen. Muutenkin tuntui, että kaikki toimi kohde yliopistossa hyvin.

National University of Singaporen kampusalue on todella suuri ja sokkeloinen. Puhelimeen sai kuitenkin ladattua “Around NUS”-applikaation, joka sisälsi kampuksen kartan ja joka paikansi aina reaaliaikaisesti oman sijainnin rakennuksissa. Tämä sovellus oli todella hyödyllinen ja pelasti monet kerrat kun eksyin käytävien sokkeloihin. Kampusalueella on myös oma bussiverkosto, jonka avulla alueella pääsee kulkemaan ilmaisbusseilla paikasta toiseen. Kampuksella on myös noin viisikymmentä ravintolaa, joiden hintataso oli eurosta ylöspäin. Pääasiassa tarjolla oli erilaisia variaatioita aasialaisista ruuista, mutta löytyi sieltä myös salaattibaari pienen etsimisen jälkeen.  

Vapaa-ajalla syksyn aikana pyrin itse matkustelemaan hieman Aasiassa ja tutustumaan naapurimaihin. Esimerkiksi Malesiaan pääsi hetkessä bussilla tai junalla ja Indonesiaan lautalla. Singapore itse tarjoaa maana jo muutenkin todella paljon nähtävää erilaisine nähtävyyksineen ja tapahtumineen. 

Singaporessa on todella hyvä julkisenliikenteen verkosto ja maa onkin pyrkinyt siihen ettei siellä juuri tulevaisuudessa tarvitsisi kulkea henkilöautoilla. Metrolla ja busseilla pääsi todella kätevästi kulkemaan joka paikkaan ja kulkeminen oli suhteellisen edullista. 
Hintatasoltaan Singapore on kallis verrattuna muihin Aasian maihin, mutta Suomeen verrattuna hinnat ovat melko samaa luokkaa. Suurimmaksi kuluksi vaihdon aikana koitui ehdottomasti asuminen. 

Suurin “shokki” luultavasti vaihtokohteesta oli ilmaston erilaisuus Suomeen verrattuna. Singaporessa vallitsee jatkuvasti todella kuuma ja kostea ilma, mikä aluksi vaati hieman totuttelua. Varsinkin urheilu tuntui aluksi hyvin raskaalta ja vettä oli opittava juomaan koko ajan. Lisäksi hämmennystä aiheutti maan lukuisat ja tiukat lait, joita tuli noudattaa. Esimerkiksi metrossa syömisestä ja juomisesta rapsahti 500 dollarin sakko, sekä maahan sylkemisestä saa myös sakon. Singaporelaiset ovat kuitenkin todella mukavaa ja ystävällistä kansaa ja suhtautuvat ulkomaalaisiin hyvin.

Vaihtokokemukseni oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, ja lähtisin matkaan uudestaan milloin tahansa. Kokemuksesta jäi käteen karttunutta kielitaitoa, uutta osaamista alaltani, paljon uusia ystäviä sekä hienoja kokemuksia. Suosittelen kyllä jatkossa vaihtoon lähtemistä lämpimästi kaikille.

Suuret kiitokset MVTT:lle apurahan myöntämisestä!