Kati Elina Marttinen - 2015: Tecnológico de Monterrey, Meksiko

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Kati Elina Marttinen
Koulu
Oulun yliopisto
Matkakohde
Tecnológico de Monterrey, Meksiko
Aika
05.08.2014 - 27.05.2015
Vaihto-ohjelma

Opiskelen Oulun yliopistossa ympäristötekniikkaa ja opintojen alusta saakka minulla oli haaveena vaihtoon lähteminen. Kohteeksi valitsin Tecnológico de Monterrey campus Quéretaron Meksikossa. Valintaani vaikuttivat kohdemaan kieli, espanja, jota halusin oppia lisää sekä kohteen erilaisuus verrattuna kotimaahani niin kulttuurin, ympäristön kuin opintojenkin kannalta. Vaihtoon haku tapahtui Oulun yliopiston kahdenvälisten kohteiden vaihto-ohjelman kautta. Hain vaihto-opiskeluun vain syyslukukaudeksi, mutta hieman myöhemmin paikan päälle päästyäni kyselin olisiko vaihtoa mahdollista jatkaa koko lukuvuoden mittaiseksi ja onnekseni se järjestyi.

Syyslukukauden asunnon löysin jo ennen vaihtoon lähtöä Oulusta käsin kaverin meksikolaisen ystävän kautta. Querétaroon päästyäni kävin vielä katsomassa asunnon ennen lopullista muuttamispäätöstä. Asuin noin 10 minuutin kävelymatkan päässä koululta kolmikerroksisessa talossa yhdessä kahden meksikolaisen ja yhden espanjalaisen tytön kanssa. Vuokra oli noin 200 euroa/kk, joka sisälsi veden, sähkön ja netin sekä siivouksen kerran viikossa. Kevätlukukauden asuin aivan koulun vieressä kerrostalokolmiossa yhdessä meksikolaisen naisen, joka oli vuokranantajani, kanssa. Vuokrani oli 170 euroa/kk ja sisälsi kaiken paitsi juomaveden, jonka sai ostettua edullisesti 20 litran tankeissa portinvartijoilta.

Kursseille ilmoittautuminen tapahtui sähköisesti ennen lukukausien alkua. Valitettavasti kaikkia valitsemiani kursseja ei järjestetty tai ne järjestettiinkin espanjaksi, johon minun kielitaitoni ei vielä vaihdon alussa olisi riittänyt. Kursseilla tarvittavat kirjat pystyi lainaamaan koulun kirjastosta ja joillekin kursseille oli myynnissä prujuja, jotka maksoivat muutaman euron. Tunnit olivat hyvin interaktiivisia ja opiskelijoilta odotettiin aktiivisuutta tunneilla. Kotiläksyjä oli paljon ja tunneilla oli läsnäolovaatimus. Tyyliltään opiskelu oli siis hyvin erilaista kuin mitä kotiyliopistossani, mutta koin, että opin paljon tuntien aikana sekä myös kielitaitoni kehittyi merkittävästi.

Joululoma koulusta alkoi jo ensimmäinen päivä joulukuuta, jonka ansiosta ehdin reissata reilun kuukauden Keski- ja Etelä-Meksikossa. Matka oli ikimuistoinen ja opin sen aikana myös opiskelujani hyödyttäviä asioita paikallisista vesienkäsittelymenetelmistä sekä maarakentamisesta. Hieman harmittamaan jääneistä kurssien vaihdoksista huolimatta siis sain paljon uutta tietoa itse vapaa-ajalla ja koulussa ihmisiltä kyselemällä ja reissatessa asioihin huomiota kiinnittämällä. Kevätlukukaudella matkustin spring breakiksi Costa-Ricaan, joka myös oli hieno ja opettavainen kokemus. Suurimman osan matkoista tein busseilla, joilla matkustaminen oli helppoa ja melko edullista. Joitain reissuja tein meksikolaisten kavereiden kanssa heidän autoillaan. Myös koulu ja kaksi opiskelijajärjestöä järjestivät paljon retkiä ja muuta vapaa-ajan toimintaa. Koulu tarjosi maksutta kulttuuri- ja vapaa-ajan kursseja, joissa valinnanvaraa riitti.

Hintataso oli Suomea edullisempi. Edullista olivat ruoka ja ravintolat sekä palvelut kuten taksilla liikkuminen. Koululla oli useampia lounaspaikkoja, joista sai ostettua noin 1,5-3,5 eurolla lounaaksi mm. salaattia, täytettyä patonkeja, hampurilaisia tai paikallista kotiruokaa. Myös koulualueen ulkopuolella, silti lähellä koulua, oli useita lounaspaikkoja, joissa pystyi syömään hyvin ja edullisesti.

Vaihtoon lähtö oli todellakin oikea päätös. Meksikossa opin paljon asioita niin kohdemaasta kuin itsestänikin. Tietämykseni, ymmärrykseni ja kiinnostukseni opiskelemaani alaa kohtaan kasvoi entisestään sekä myös espanjan ja englannin kielitaidot karttuivat merkittävästi. Uskon, että kaikesta tästä tulee olemaan minulle hyötyä vielä tulevaisuudessa.