Julia Haapalainen - 2014: Technische Universität Dresden, Saksa

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Julia Haapalainen
Koulu
Tampereen teknillinen yliopisto
Matkakohde
Technische Universität Dresden, Saksa
Aika
09.09.2013 - 18.08.2014
Vaihto-ohjelma

Dresden

Dresden on itäisessä Saksassa sijaitsevan Saksin osavaltion pääkaupunki. Asukkaita Dresdenissä on noin 510 000. Kaupunki sijaitsee Elbe-joen varrella ja Elbe jakaakin kaupungin kahteen osaan: Altstadtiin ja Neustadtiin. Altstadtissa sijaitsee kaupungin historiallinen keskusta ja Neustadt on puolestaan kaupungin trendikäs osa kahviloineen ja ravintoloineen. Vuoteen 2004 saakka Dresdenin Elbejokilaakso kuului UNESCO:n maailmaperintöluetteloon, mutta se poistettiin luettelosta vuonna 2009, koska jokilaakson yli rakennettiin uusi silta.

Kaupungin historia on mielenkiintoinen. Dresden pommitettiin toisen maailmansodan lopussa lähes maan tasalle. Pommitusten jälkeen Altstadtin historialliset rakennukset, kuten Zwinger, Semperoper ja Frauenkirche ovat entisöity, mutta siltikin pommituksen jälkiä on yhä havaittavissa kaupungissa. Joka vuosi 13. helmikuuta Dresdenissä järjestetään myös mielenosoitus pommituksen uhrien kunniaksi.

Nähtävää Dresdenissä ja lähialuella sekä liikkuminen
Dresdenistä ja sen lähialueelta löytyy paljon mielenkiintoisia ja näkemisen arvoisia paikkoja. Kaupunki on täynnä vanhoja hienoja kirkkoja, joita pääsee katselemaan sisältä maksutta. Lisäksi pientä maksua vastaan pääsee esimerkiksi Fraunekirchen katolle, josta on näkymät koko kaupungin ylle. Kirkkojen lisäksi kaupungissa on museoita jokaisen makuun.

Marraskuun lopulla kaupunki täytyy joulutoreista. Joulutoreilta löytyy paljon kaikenlaista nähtävää, syötävää ja juotavaa. Myös Suomi on parilla torilla edustettuna!

Lähikunnista vierailemisen arvoisia kohteita ovat Meissenin posliinitehdas, jossa on sekä syksyllä että keväällä avointen ovien päivät sekä Moritzburgin ja Pillnizin linnat. Itäiseen Eurooppaan pääsee edullisesti matkustamaan Dresdenistä, koska lukukausimaksu sisältää Semesterticketin, jolla pääsee matkustamaan ilmaiseksi Sachsenin osavaltion alueella taajamajunilla ja busseilla. Esimerkiksi Prahaan pääsee noin 8 eurolla yhteen suuntaan junalla.

Kesällä Elben rannalla on mukava istuskella Biergarteneissa tai vaikka ihan vain rannalla piknikillä. Elben rannalle Carolabrücken viereen pystytetään ulkoilmaelokuvateatteri, jossa näytetään sekä vanhoja että uusia elokuvia sekä lyhytelokuvafestivaali.

Julkiset kulkuneuvot toimivat hyvin Dresdenin kaupunkialueella. Yliopiston lukukausimaksuun sisältyy Semesterticket, jolla saa matkustaa Dresdenin alueella raitiovaunulla ja busseilla sekä Saksin osavaltion alueella lähijunilla ilmaiseksi. Lukukausimaksu oli talvilukukaudella 2013/2014 ja kesälukukaudella 2014 noin 240e.


Kohteen valinta ja hakeminen

Lähdin vaihtoon neljänneksi opiskeluvuodeksi ja sitä ennen olin saanut kandidaatin tutkintoni kokonaan suoritettua. Saksa maana oli minulle hyvin helppo valinta vaihtokohteeksi, koska olin opiskellut saksan kieltä ala-asteelta lähtien. Selasin POP:ssa listattujen saksalaisten yliopistojen nettisivuja ja huomasin, että TU Dresdenissä on mahdollista opiskella sellaisissa koulutusohjelmissa kuin Wasserwirtschaft, Hydrologie ja Hydroscience & Engineering. Tämän perusteella ajattelin, että yliopistolla olisi varmaan omaan pääaineeseeni sopivia kursseja ja pistin TU Dresdenin ensimmäiseksi kohteeksi vaihtohakemukseeni.

TTY:n hakuprosessi oli mielestäni selkeä. Hakuprosessiin liittyvistä vaiheista oli saatavilla riittävästi tietoa POP:ssa. Hakeminen tapahtui tammikuun aikana Mobility Online- järjestelmässä. Tieto vaihtoon hyväksymisestä tuli helmikuussa, jonka jälkeen KV-toimisto lähetti lisätietoa tarvittavista dokumenteista, jotka tuli toimittaa KV-toimistoon. Virallisen hyväksymiskirjeen TU Dresdeniltä sain toukokuussa.  

Asuminen

Virallisen hyväksymiskirjeen mukana ohjeistettiin hakemaan asuntopaikkaa Studentenwerkin opiskelija-asuntoloista. Itse täytin asuntohakemuksen kesäkuun alussa Studentenwerkin nettisivuilla, mutta samalla aloin etsiä WG-huonetta wg-gesucht.de-  sivuston kautta. Vastasin usempaan ilmoitukseen ja hyvällä tuurilla sain alivuokrattua itselleni huoneen yliopiston läheltä talvilukukaudeksi. Huoneen etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa, koska niiden menekki on syksyllä suuri.

Kesälukukautta varten aloin etsiä uutta huonetta tammikuussa. Huoneen etsiminen oli helpompaa, koska pääsin katsomaan huoneita paikan päälle ja esittäytymään muille WG:n asukkaille. Syksyn aikana myös Dresden kaupunkina oli tullut tutuksi, jolloin WG-ilmoituksien perusteella osasi arvioida, kuinka kaukana asunnot sijaitsivat esimerkiksi yliopistolta ja rautatieasemalta.

Saapuminen Dresdeniin

Aloitin matkani kohti Dresdeniä 6. syyskuuta. Halvin tapa matkustaa Dresdeniin on lentää Berliiniin ja jatkaa sieltä matkaa bussilla Dresdeniin. Berlinlinienbus liikennöi Tegelin lentokentältä Dresdeniin ja halvimmillaan bussilippu maksaa alle 10 euroa.

Ensimmäisen viikon aikana tulee Dresdenissä käydä Einwohnermeldeamtissa ilmoittautumassa kaupunginasukkaaksi. Tätä varten tarvitsee mukana olla vuokrasopimus sekä passi.

Kaupunginasukkaaksi ilmoittautumisen jälkeen voi avata pankkitilin. Pankkitilin avaaminen on käytännössä pakollista, koska yliopiston lukukausimaksun voi  maksaa vain saksalaiselta pankkitililtä ja jos asuu Studentewerkin opiskelija-asunnossa, voi vuokran maksaa pelkästään saksalaiselta tililtä. Itse avasin pankkitilin Sparkasseen ja tilin avaaminen oli ilmaista opiskelijoille. Saksalainen pankkitili helpottaa myös maksamista esimerkiksi ruokakaupoissa, sillä kaikki ruokakaupat eivät hyväksy Mastercard- tai Visa-kortteja. Lisäksi käteisen nostaminen on ilmaista oman pankin pankkiautomaateilta saksalaisella pankkikortilla.

Myös saksalainen puhelinliittymä kannattaa hankkia melko nopeasti. Itse hankin Vodafonen prepaid- liittymän, jolla 10 eurolla kuukaudessa sai käyttöön netin ja ilmaiset tekstiviestit saksalaisiin puhelinnumeroihin. Puhelut saksalaisiin numeroihin maksoivat 0,09 senttiä minuutilta.

Opinnot

TU Dresden

TU Dresden on yksi Saksan yhdestätoista ”Exzellenz” yliopistoista. TU Dresdenissä opiskelee noin 37 000 opiskelijaa ja se on Saksin osavaltion suurin yliopisto. Teknisten aineiden lisäksi yliopistolla voi opiskella myös humanistisia aineita, sosiaalitiedettä sekä lääketiedettä.

Lukuvuosi Saksassa on jaettu talvi- ja kesälukukauteen. Talvilukukausi alkaa 1. lokakuuta ja loppuu 31. maaliskuuta. Talvilukukauden luennot päättyvät helmikuun alussa, jonka jälkeen on tenttikausi, joka päättyy maaliskuun alussa. Kesälukukausi kestää virallisesti huhtikuusta syyskuun viimeiseen päivään, mutta kesälukukauden tentit ovat ohi elokuun puoleen väliin menessä.

Ennen talvilukukauden alkamista yliopistolla järjestettiin orientaatiopäivä, jossa opiskelijat jaettiin tiedekunnittain tutorryhmiin. Omalla tiedekunnallani oli vain yksi tutor, joka järjesti kolme tutortapaamista talvilukukauden aikana. Itse en kokenut tutorjärjestelyä kovin hyödylliseksi ja ongelmien ilmaantuessa otinkin lähes aina yhteyttä omaan Erasmuskoordinaattoriini, joka oli hyvin avulias, helposti lähestyttävä ja leppoisa mies.

Opiskelu TU Dresdenissä on melko samanlaista kuin TTY:llä. Kurssit koostuvat pääasiassa luennoista, laskuharjoituksista (Übung) ja tenteistä. Näiden lisäksi kursseihin voi kuulua harjoitustöitä (Belegarbeit), ekskursioita sekä laboratorioharjoituksia (Praktikum). Kursseille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ensimmäisillä luennoilla kannattaa olla ajoissa paikalla, koska silloin kerrotaan tärkeää informaatiota kurssiin suorittamiseen liittyvistä asioista, kuten kurssiin kuuluvista harjoituksista ja mistä luentomateriaalin löytää.

Tentit voivat olla joko suullisia tai kirjallisia. Suulliset tentit ovat yleensä vaihto-opiskelijoille helpompia, koska niissä voi selventää omia vastauksia englanniksia tai piirtämällä paperille. Tentteihin on ilmoittauduttavat etukäteen erikseen ilmoitettavan ajankohtana tenttitoimistossa (Prüfungsamt).

Suoritetut opintojaksot

Talvilukukausi
TUDIAS-kielikurssi, 3 ECTS
Osallistuin ennen talvilukukauden alkua syyskuussa TUDIAS:n järjestämälle kielikurssille. Valitsemani kurssi kesti neljä viikkoa, mutta TUDIAS tarjoaa myös lyhyempiä kursseja syyskuussa. Kurssilla tutustui hyvin muihin vaihto-opiskelijoihin, mutta mielestäni opetuksen taso oli hyvin heikko kurssilla. Itsestäni ainakin tuntui etten juuri oppinut mitään neljän viikon aikana ja myös muut vaihto-opiskelijat olivat pettyneitä opetuksen tasoon. Neljän viikon kielikurssi maksoi 470e, joten kannattaa harkita tarkkaan kurssille osallistumista. Itse en näin jälkikäteen ainakaan neljän viikon kurssia suosittele niille, jotka ovat opiskelleet saksaa yläasteella tai lukiossa.

Deutsch als Fremdsprache, 6 ECTS
Yliopiston tarjoama tavallinen saksankielen kurssi. Ennen kurssin alkua suoritettiin lähtötasotesti, jonka perusteella opiskelijat jaettiin tasoryhmiin. Saksan kielen kursseilla ei ollut tilaa kaikille halukkaille. Kursseilla oli tilaa noin 25 henkilölle ja mukaan pääsi olemalla paikalla ensimmäisellä luennolla. Kurssilla käytiin läpi jonkin verran sanastoa ja kielioppiasioita. Kurssin aikana täytyi kirjoittaa kolme lyhyttä ja yksi pidempi kirjoitelma ja jos halusi arvosanan kurssista, piti näiden lisäksi pitää vielä lyhyt esitelmä ja tehdä kirjallinen tentti. Erittäin helppo kielikurssi!

Ökotoxikologie/Ecotoxicology, 5 ECTS
Kurssilla käsiteltiin ekotoksikologian perusteita, kuten toksikokinetiikkaa ja –dynamiikkaa. Luennoilla käytiin läpi aineiden esiintymistä ympäristössä, riskinarviointia ja akuutin sekä kroonisen toksisuuden mittaamiseen käytettäviä menetelmiä. Kurssi sisälsi luentoja, kirjallisen tentin (90 min) sekä viikon mittaisen laboratorioharjoituksen, jossa suoritettiin OECD:n suosituksen mukainen akuuttitoksisuuskoe. Luennot ja tentti olivat englanniksi, mutta laboratorioharjoitus pidettiin saksaksi. Kurssi oli mielestäni helppo ja aihe mielenkiintoinen.

Drinking Water Supply, 5 ECTS
Kurssilla käsiteltiin juomaveden valmistamiseen liittyviä moderneja prosesseja. Pääpainona prosesseissa olivat erilaiset membraaniprosessit ja suodatus. Kurssiin sisältyi luentoja, laskuharjoituksia, kirjallinen tentti (135 min) sekä puolenpäivän ekskursio Altenbergin vesilaitokselle. Kurssi järjestetiin englanniksi. Kurssin taso oli melko vaativa, mutta tentistä selvisi hyvin, kun kävi aktiivisesti luennoilla ja laskuharjoituksisssa.

Seebau&Küstenschutz, 5 ECTS
Kurssilla käsiteltiin aaltoteoriaa sekä analyyttisiä ja numeerisia menetelmiä aallon dimensioiden ennustamiseen. Kurssilla sai käsityksen siitä, kuinka paljon aallot voivat kuormittaa rannikkoja ja minkälaisia toimenpiteitä käytetään rannikoiden suojaamiseen eroosiolta. Kurssiin kuului luentoja, laskuharjoituksia, harjoitustyö ja tentti. Vaihto-opiskelijat saivat tehdä tentin suullisesti kirjallisen tentin sijasta. Kurssi oli saksaksi. Kurssin aihealue oli mielenkiintoinen, mutta teorioiden opetteleminen saksaksi oli talvilukukaudella vaativaa. Luennoitsija kuitenkin ymmärsi tämän ja esitti hyvin helppoja kysymyksiä tentissä.

Gewässerentwicklung, 5 ECTS
Kurssilla käsiteltiin vesirakentamiseen liittyviä ekologisia tekijöitä. Kurssin pääideana oli ymmärtää vesistöjen kunnon analysointiin ja suunnitelluun sisältyvät ympäristönsuojelulliset näkökulmat. Kurssiin kuului luentoja, laskuharjoituksia, harjoitustyö sekä suullinen tentti. Kurssi oli saksaksi. Tämä kurssi oli ehkä talvilukukauden haastavin, sillä opeteltavaa oli paljon. Harjoitustyötä tehdessä tuli kuitenkin kerrattua melko hyvin kurssin asioita, jonka ansiosta tenttiin lukeminen ei loppujen lopuksi ollut niin vaikeaa.

Kesälukukausi
Deutsch als Fremdsprache, 5 ECTS
Jatkokurssi talvilukukaudella suorittamalleni saksan kurssille. Samat järjestelyt kuin talvilukukaudella.

Urban Water I, 5 ECTS
Kurssi käsitteli taajamien vesitasetta ja vesihuoltoa. Keskeisiä asioita olivat raakaveden ottaminen raakavesilähteestä, juomaveden valmistaminen sekä vedenjakelujärjestelmän mitoittaminen. Kurssilla oli sekä luentoja että laskuharjoituksia. Lopuksi oli 90 minuutin kirjallinen tentti, jossa sai olla kirjallista materiaalia mukana. Kurssi järjestettiin englanniksi. Kurssi oli erittäin helppo ja luennoitsija mukava.

Hydrometrie, 5 ECTS
Kurssi käsitteli vedenkorkeuden, virtaaman ja infiltraation mittaamista. Kurssi koostui luennoista ja käytännön harjoituksia, joihin osallistuminen oli edellytys kurssin läpäisemiselle. Harjoituksiin kuului virtaamamittaus Lachsbach-purolla,  infiltraatiomittaus sekä yhden päivän ekskursio lähiseudun vedenkorkeusmittausasemalle, lysimetriasemalle ja vanhalle kaivokselle.  Lopuksi oli 90 minuutin kirjallinen tentti, johon Erasmus-opiskelijat saivat 15 minuutin lisäajan ja käyttää sanakirjaa. Vaikka kurssilla oli paljon pieniä tehtäviä, ei työmäärä tuntunut silti liian suurelta. Käytännön harjoitusten avulla ymmärsi paljon paremmin kurssilla käsiteltäviä asioita, jonka takia tenttikin oli melko helppo.

Bodenwasserhaushalt, 5 ECTS
Kurssi käsitteli maaperän ominaisuuksia ja niiden vaikutuksia veden liikkumiseen maaperässä. Kurssin keskeinen asia oli infiltraation mallintaminen maaperässä. Kurssi koostui luennoista, laskuharjoituksista ja PC-harjoituksista, joilla opeteltiin käyttämään HYDRUS-ohjelmaa. Kurssiin kuului HYDRUS-ohjelmalla tehtävä harjoitustyö sekä kirjallinen tentti. Eramus-opiskelijat saivat käyttää tentissä sanakirjaa sekä 15 minuutin lisäajan. Opeteltavaa kurssilla oli paljon, mutta mielestäni kurssin aihe oli mielenkiintoinen, mikä teki opiskelustakin mielekästä.

Loppusanat
Vaihtovuosi meni yllättävän nopeasti. Suunniteltu puolen vuoden vaihtoni vaihtui lennosta vuodeksi enkä katunut päästöstäni jäädä koko vuodeksi Saksaan. Kulttuurishokkia en juurikaan kokenut vaihtoni aikana, sillä loppujen lopuksi Saksan ja Suomen kulttuurit ovat hyvin lähellä tosiaan.
Antoisinta koko vaihtoajastani oli huomata pärjäävänsä vieraassa maassa vieraalla kielellä. Vaikka aluksi saksan kielen käyttäminen tuntui hankalalta, oli kiva huomata, että silti asiat aina saa jonkin kielikuvamutkan kautta selvitettyä ilman englantiakin. Lisäksi oli mukava muiden vaihto-opiskelijoiden avulla tutustua myös muiden maiden kulttuureihin, jotka saattoivat hyvin paljon erota suomalaisesta kulttuurista.

Loppu yhteenvetona voisin sanoa, että vaihtoon lähteminen kannattaa, vaikka se ajatuksena pelottaisikin. Vaihto-opiskelu antaa enemmän kuin ottaa ja koti-ikävää pystyy nykyaikana lievittämään helposti Skypen avulla. Kannustan kaikkia vähänkin ulkomailla opiskelusta kiinnostuneita tarttumaan härkää sarvista ja lähtemään vaihto-opiskelmaan.

Jos harkitset suorittavasi vaihto-opiskelun TU Dresdenissä, kerron mielelläni lisää kaupungista, yliopistosta ja käytännönjärjestelyistä (julia.haapalainen@student.tut.fi).