OpiskelijaReetta Jokinen
Koulu Teknillinen korkeakoulu
Matkakohde Kalifornian yliopisto, USA
Aika 20.08.2001 - 22.05.2002
Vaihto-ohjelma

Vaihtovuosi Yhdysvalloissa

Opiskelin lukuvuoden 2001 – 2002 Berkeleyssä Kalifornian yliopistossa. Suoritin 7 liikennetekniikan kurssia, jotka sain hyväksytettyä pääaineeseeni TKK:lla. Vaihtovuoteni ei pelkästään antanut minulle lisää opintoviikkoja vaan sain paljon kokemusta myös elämisestä ulkomailla. Vuodesta jäi erityisesti mieleen erilaiset ihmiset joihin tutustuin. Asuin International Housessa, jossa lisäkseni asui 600 muuta opiskelijaa. Puolet heistä oli vaihto-oppilaita ja yhteensä talossa asui ihmisiä 87 eri maasta. Eri kulttuurien kohtaaminen toi uusia elämyksiä ja haasteita varsinkin syyskuisen terrori-iskun jälkeen. Vaikka päätarkoitukseni olikin lähteä opiskelemaan maineikkaaseen yliopistoon, sain siinä sivussa myös paljon kokemuksia ihmisistä, maan tavoista ja eri kulttuureita. Itsenäistyin matkan aikana ja opin vastaamaan haasteisiin aivan eri tavalla kuin ennen vaihtoon lähtöä.

Koska pääaineeni käsittelee liikennettä, huomioni keskittyi myös alueen liikenteellisiin puoliin. Amerikkalaisen liikennekäyttäytymisen voi kiteyttää yhteen sanaan: henkilöauto. Kävin joukkoliikennekurssin, jossa mietittiin miksi amerikkalaiset eivät käytä linja-autoja ja muita julkisia kulkuneuvoja. Yhtenä syynä voi olla amerikkalaisten mieltymys vapauteen. Amerikkalaiset pitävät perusoikeutenaan toimia ja elää täysin vapaina ja siihen henkilöauto sopii huomattavasti paremmin kuin joukkoliikenne. Toisaalta tänä päivänä suurista ruuhkista johtuen auto alkaa olla enemmänkin rasite kuin vapaus varsinkin liikkuessa suurissa kaupungeissa tai lähiöissä. Parkkipaikan löytäminen on jopa päivittäin ajavalle välillä mahdotonta ja jonoissa seisominen on enemminkin tapa kuin poikkeus. Amerikkalainen yhdyskuntarakenne suosii autoilua enemmän kuin joukkoliikennettä. Laajoille asuntoalueille on hyvin vaikea rakentaa toimivaa ja asukkaita hyvin palvelevaa julkisen liikenteen palvelua ilman valtavia ylimääräisiä kustannuksia. Raideliikenne vaatii huomattavasti linja-autoa tiheämpää asutusta ja siinä suurin syy miksi BART on jäänyt tyngäksi alkuperäissuunnitteluihin nähden. Toinen tekijä on turvattomuus. Omassa autossa tunnetaan olevan turvassa kun taas linja-autot ja etenkin raideliikenteen kulkuvälineet koetaan turvattomiksi puhumattakaan kotimatkasta asemalta kotiin.

Kalifornian yksi parhaista ominaisuuksista on monimuotoinen luonto. Osavaltiosta löytyy vuoristoa ja lunta, mutta myös rantaa ja aurinkoa sekä kaikkia siltä väliltä. Ihmisten piittaamattomuus luontoa kohtaan on suurin uhka ympäristölle. Vaikka Berkeleyssä kierrätettiin samoja tuotteita kuin Suomessa, tulee jätteitä valtava määrä päivittäin. Elintarvikkeet pakataan muoviin ja muihin luontoa kuormittaviin materiaaleihin. Kalifornia sijaitsee Tyynen valtameren rannikolla ja meri on hyvin tärkeä osa rannan ekologista elämää. Siten vesihuoltoon on kiinnitettävä erityisesti huomiota. Varsinkin Meksikon rajan lähellä Tyyni valtameri on huonossa kunnossa. Kukaan ei tiedä seurauksia, jos ihmisten toiminta sekoittaa niinkin suuren meren ekologisen toiminnan. Vielä ei ole suuria merkkejä vahingoista, mutta Meksikossa mereen valuva puhdistamaton likavesi ei voi johtaa kovin ympäristöystävällisiin tuloksiin. Luonnonsaasteet ovat kansainvälinen ongelma, sillä ne eivät tunne maan rajoja. Koska Yhdysvalloissa on hyvin vähän verorahoja, on lähes kaikki maksettava markkinatalouden turvin. Suurin osa päätöksistä tehdään markkinatalouden ehdoilla. Nykyisin jonkin verran enemmän on kiinnitetty huomiota muihinkin arvoihin, mutta Suomen tasosta ollaan vielä hyvin kaukana.

Vuosi meni nopeasti ja paljon jäi hyviä muistoja. Reissun jälkeen ymmärsin kuinka suomalaisen on tärkeää olla kansainvälinen ja pärjätä myös tilanteissa, jotka eivät ole arkipäivää täällä Suomessa.

Kiitän Maa ja vesitekniikan tuki ry:tä antamastaan tuesta,

Reetta Jokinen

 


Hae apurahaa verkossa


Hae apurahaa, muuta tietojasi tai tee maksupyyntö. Kaikki kätevästi verkossa apurahapalvelussamme.

Lue Vesitalous-lehteä

etusivu-section2.jpg

Uusimman lehden teemana on vesihuolto. 

Tutustu lehteen