Jemina Oksala - 2017: The University Centre in Svalbard, Norja

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Jemina Oksala
Koulu
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Matkakohde
The University Centre in Svalbard, Norja
Aika
09.01.2017 - 31.05.2017
Vaihto-ohjelma

Opiskelen Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ympäristötekniikan maisterivaihetta, sivuaineenani ympäristö ja liiketoiminta. En alun perin edes harkinnut lähteväni ulkomaille opiskelemaan, kunnes löysin aivan sattumalta Huippuvuorten yliopistokeskuksen (University Centre in Svalbard) toisena opiskeluvuotenani keväällä 2015. Selvitin lisää paikasta ja innostukseni vain kasvoi, kun huomasin, että siellä voi opiskella arktista ympäristötekniikkaa. Vaihto-opiskelua suositellaan tekniikan opiskelijoille vasta maisterivaiheessa, joten päätin lähteä keväällä 2017.

Aloitin asian selvittelyt siis kaksi vuotta ennen vaihtoon lähtöä. Aika oli tarpeen, sillä kukaan LUT:sta ei ollut aiemmin opiskellut Huippuvuorilla. Minkäänlaisia ennakkotietoja, saati vaihto-ohjelmaa ei siis ollut. Jouduin olemaan yliopistoon yhteydessä itse, ja tekemään melko paljon selvitystyötä. Yliopiston vaihtokoordinaattorit toki auttoivat minkä pystyivät, mutta heillekin kohde oli aivan uusi. Eniten aikaa meni sopivien kurssien löytymiseen, sillä esimerkiksi monet opintoihini hyvin soveltuvat kurssit olivat jonkin toisen koulutusohjelman kandikursseissa. Varsinainen hakuaika oli vasta lokakuussa 2016, ja marraskuun puolessavälissä sain viimein tiedon hyväksymisestäni. Pääsin kolmelle neljästä haluamastani kurssista, ja näistä Arctic Environmental Technology – kursseista muodostui sopiva opintokokonaisuus.

Ensimmäinen kurssi, AT-324 Techniques for the Detection of Organo-Chemical Pollutants in the Arctic Environment, käsitteli ympäristömittauksia ja mittaustekniikkaa arktisissa olosuhteissa. Kurssiin kuului viiden päivän mittainen opintomatka venäläiskylä Barentsburgiin, jossa otimme ilma-, lumi-, ja sedimenttinäytteitä. Paluumatka Barentsburgista Longyearbyeniin veneellä ei sujunut aivan suunnitellusti, vaan jouduimme merihätään – 20 asteen pakkasessa… Norjan merivartioston alukset saapuivat onneksi hätiin, ja aivan kaikki ottamistamme näytteistä eivät tuhoutuneet. Loppukurssi meni luentojen ohella näytteitä analysoitaessa ja laboratorioraporttia kirjoittaessa, ja opimme todella paljon laboratoriotöistä. Kurssin luennot olivat pääosin vierailijaluentoja, joilla kokeneet tutkijat kertoivat omasta ydinosaamisestaan. Luennoitsija vaihtui viikon välein. Kurssi oli minulle vaikeahko, sillä minulla oli melko vähän pohjatietoa aiheesta.

Toinen kurssini, AT-330 Arctic Environmental Toxicology, oli vielä tuntemattomammasta aiheesta mutta todella mielenkiintoinen. Kurssi käsitteli ympäristömyrkkyjä, niiden syntymistä ja niiden vaikutusta eläimiin. Tälläkin kurssilla kurssin vastuuopettaja kertoi meille perusasioista, ja vierailevat luennoitsijat tarkemmin omista tutkimuksistaan. Luentojen lisäksi luimme paljon tieteellisiä artikkeleita, jotka esittelimme ryhmissä muulle luokalla. Samalla opimme tarkastelemaan menetelmiä ja tuloksia kriittisesti – välillä myös tutkimuksen tekijän kuullen. Jokainen kirjoitti myös 3000 sanan raportin kurssiin liittyvästä aiheesta, ja esitteli sen muulle ryhmälle. Kurssin opintoreissulla olimme muutaman päivän valtameren rannalla Kapp Linnen vanhalla radioasemalla. Siellä keräsimme poronkakkaa ympäristömyrkkyjen analysointia varten moottorikelkoilla ajaen.

Viimeinen kurssini, AT-331 Arctic Environmental Pollution: Atmospheric Distribution and Processes käsitteli erilaisten saasteiden leviämistä ilmateitse ja reittien mallintamista. Luentojen ja 3000 sanan esseen lisäksi kurssiin kuului ilmanäytteiden otto yliopiston katolla ja Matlabin käytön opettelua. Lisäksi ajoimme kahtena päivänä moottorikelkoilla tutkimaan hiilipölyn vaikutusta lumen heijastuskykyyn, ensin Sveaan ja sitten itärannikolle. Kurssi antoi paljon uutta näkökulmaa saasteiden vaikutuksien tarkasteluun.

Jokainen näistä kursseista oli 10 opintopisteen laajuinen. Kurssit olivat yksi kerrallaan suoritettavia intensiivikursseja. Tätä pidin todella hyvänä asiana, sillä oli huomattavasti helpompaa panostaa kunnolla yhteen kurssiin kuin yrittää tehdä vähän jokaista yhtä aikaa. Moni opiskelija kävi vain 1-2 kurssia, joten opiskeluryhmä vaihtui hieman joka kerta. Kurssit olivat hieman vaativampia kuin mihin olin Lappeenrannassa tottunut, ja erityisesti raporteilta odotettiin huomattavasti korkeampaa tasoa. Varsinaisten oman aineen kurssien lisäksi kävin kaksi muuta kurssia, joista sain vielä 8 opintopistettä lisää. AS-101 Arctic Survival and Safety (”selviytymiskurssi”) oli lukuvuoden ensimmäisellä viikolla järjestetty intensiivinen turvallisuuskoulutus. Viikon aikana opimme esimerkiksi ampumaan, pelastamaan lumivyöryjen uhreja, pukeutumaan oikein, pelastautumaan jäistä ja antamaan ensiapua. AGF-216 The Stormy Sun and the Northern Lights (”revontulikurssi”) pidettiin muutaman viikon iltakurssina. Luennot käsittelivät aurinkoon liittyviä aiheita laajasti, sekä pääsimme vierailulle paikalliselle revontulitutkimusasemalle ja sateliittiasemalle.

Arkielämä Longyearbyenissä oli mutkatonta. Kylästä löytyvät kaikki peruspalvelut (kauppoja, apteekki, posti, kuntosali, uimahalli) sekä paljon ravintoloita ja muita kuppiloita. Julkista liikennettä ei kylässä ollut, mutta parin kilometrin pituisessa kylässä sille ei ollut tarvettakaan. Oikein väsyneenä taksilla pääsi kulkemaan. Harrastusmahdollisuuksia oli yllättävän paljon: hiihdon, laskettelun ja vaelluksen lisäksi tarjolla oli muun muassa lintu- ja valasbongausta, kajakkipooloa ja spinningiä. Luonto oli lähellä koko ajan: porot ja naalit liikkuivat kylän liepeillä ja kylässä, ja mursuja ja hylkeitä näkyi välillä opiskelija-asuntolan ”takapihalta” käsin. Longyearbyenissä on täysi asuntotakuu: yliopistoon ei oteta enempää opiskelijoita kuin mitä majoituksesta vastaava Norges Arktiske Studentsamskipnad kykenee majoittumaan. Itse asuin Sjoskrentenissa, jossa jaoin kylpyhuoneen ja pikkueteisen yhden opiskelijan, ja keittiön 30 opiskelijan kanssa. Noin puolet opiskelijoista oli norjalaisia, mutta myös muut Pohjoismaat ja Keski-Eurooppa olivat hyvin edustettuina. Asuntola sijaitsi aivan yliopiston vieressä ja meren rannalla – joka huoneesta oli vuoristonäköala. Maisemissa ja yhteisöllisyydessä ei siis ollut valittamista.

Ainoita huonoja puolia paikassa olivat sää ja hintataso. Kylässä tuulee aina, ja lämpötila on yleensä pakkasen puolella. Toki tähän olin varautunut ja vähän totuinkin, mutta joskus olisi ollut hauska lähteä ulos katsomatta lämpö- ja tuulimittareita. Elintarvikkeet olivat kalliita jopa norjalaiseen hintatasoon nähden ja asumiseen kului koko opintotuki – suuri kiitos Maa- ja vesitekniikan tuki ry:lle apurahasta!

Opiskelu Huippuvuorilla oli elämäni huikein kokemus, ja olen varma, että palaan saarelle vielä. Paikassa oli jotain maagisen lumoavaa, ja opetus oli laadukkainta mitä olen koskaan saanut. Olen suositellut Huippuvuorille lähtöä muillekin lappeenrantalaisille, ja ilmeisesti ainakin yksi ympäristötekniikan opiskelija on seuraamassa jälkiäni kylmään Pohjolaan.

Suuret kiitokset vielä Maa- ja vesitekniikan tuki ry:lle apurahasta vaihto-opintojeni tukemisesta!

Lappeenrannassa 10.8.2017.

Jemina Oksala