Ajankohtaista

18.4.
2018
18.4.2018

Mallinnus tuottaa tietoa metsäojitusten vesistöhaittojen hallintaan.

Kersti Haahden väitöskirja Aalto-yliopistossa on valmistunut. Väitöskirjan nimi on Modelling hydrology and sediment transport in a drained peatland forest - Focus on sediment load generation and control after ditch network maintenance, suomeksi Hydrologian ja kiintoaineen kulkeutumisen mallintaminen ojitetussa suometsässä – Painopisteinä kiintoainekuorman muodostuminen ja hallinta kunnostusojituksen jälkeen.

Suomen talousmetsistä merkittävä osa kasvaa ojitetuilla soilla. Ojaverkostojen tehtävänä on ylläpitää riittävää kuivatustilaa puuston kasvulle. Ajan myötä tukkoon kasvavat ja madaltuvat ojat voivat hidastaa puuston kasvua, kun vedenpinta nousee lähelle suon pintaa.
Suotuisien kasvuolosuhteiden ylläpitämiseksi Suomessa kunnostusojitetaan vuosittain noin 60 000 hehtaaria suometsää. Kunnostusojituksen seurauksena ojat ovat herkkiä eroosiolle ja niistä lähtöisin olevaa maa-ainesta pidetään metsätalouden suurimpana vesistöjä kuormittavana tekijänä. Vahingollisia vesistövaikutuksia pyritään käytännön metsätaloudessa ehkäisemään vesiensuojelurakenteilla, kuten laskeutusaltailla, perkauskatkoilla ja patorakenteilla.


Väitöskirjassa tutkittiin mallintamalla kiintoainekuorman muodostumista kunnostusojituksen jälkeen. Lisäksi mallinnus mahdollisti käytännössä toteuttavien vesiensuojelutoimenpiteiden vertailun, täydentäen aikaisempien yleensä yksittäisiin rakenteisiin keskittyneiden kokeellisten tutkimuksien tuloksia.


Väitöskirjassa tutkitulla paksuturpeisella alueella ojien seinämistä sadepisaroiden vaikutuksesta irtoavalla maa-aineksella oli merkittävä rooli. Ojien pohjasta liikkeelle lähtevä maa-aines muodosti toisen osan kuormasta. Erityisen herkästi maa-ainesta lähti liikkeelle ojan pohjasta heti kunnostusojitusta seuraavina päivinä. Vesiensuojelurakenteiden mallinnus antoi viitteitä siitä, että maa-aineksen liikkeellelähtöä ojan pohjasta saadaan melko tehokkaasti ehkäistyä perkauskatkoilla tai padottavilla rakenteilla. Sen sijaan jo liikkeelle lähteneen maa-aineksen pysäyttäminen laskeutusaltailla tai lietekuopilla oli tehotonta. Etenkin lietekuoppien toteutus kaikkien paksuturpeisten alueiden kunnostusojitusten yhteydessä voidaan tutkimuksen perusteella kyseenalaistaa.

Väitöskirjan verkko-osoite on: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/30241

 

 
 
18.4.
2018
18.4.2018

Mukautuva ympäristönhallinta ja oikeus – yhteensopivuutta vai ei? Maatalouden vesistövalumien sääntely EU:ssa

Tiina Paloniityn väitöskirja Helsingin yliopistossa on valmistunut. Väitöskirjan nimi on The (In)Compatibility Between Adaptive Management and Law-Regulating Agricultural Runoff in the EU.

Ympäristösääntelyn kiivaasta kehityksestä huolimatta hajakuormitus on osoittautunut hallinnan haasteeksi myös EU:ssa, myös silloin kun kyse on maatalouden vesistöpäästöjen kontrolloimisesta. Tutkimuksen kohteena on neljä sääntelyinstrumenttia, joilla unioni on pyrkinyt puuttumaan maatalouslähtöisiin, rehevöitymistä aiheuttaviin vesistöpäästöihin. Työssä ymmärretään ympäristöoikeuden epistemologia Martinin ja Craigin esittämällä tavalla; tutkimussuuntauksista työ sisältää oikeusteoriaa, lainoppia sekä politiikka-analyysia.


Instumentteja tarkasteltaessa unionin yhteisessä maatalouspolitiikassa ilmenevä hallinnoija on saanut lempinimen satunnainen sääntelijä, nitraattidirektiivissä naiivi sääntelijä ja Itämeri-strategiassa vilpitön sääntelijä. Neljättä, kunnianhimoista sääntelijää, on tutkittu tarkimmin. Vesipolitiikan puitedirektiivissä (VPD) on pyritty ottamaan todesta yhteensovittavan ja mukautuvan vesienhoidon vaatimukset. Direktiivin tavoite hyvästä ja ei-heikkenevästä vesien tilasta selkeytyi oikeudellisesti kesällä 2015, kun EU-tuomioistuin antoi ratkaisun ns. Weserin tapauksessa. Työssä jaotellaan Weserin jälkeinen EU-vesioikeus ratkaisun VPD:n järjestelmän sisäisten ja sille ulkoisten vaikutusten mukaan ja päädytään huomaamaan, että jos lainsäätäjä on onnistunut kunnianhimoisessa tavoitteessaan vähemmän kiitettävästi, saattaa oikeudellisesti sitovien ratkaisujen teko jäädä luonnontieteellisen tiedon tuottajien varaan. Heidän työnsä voi sisältää arvovalintoja, joihin ei asian oikeudellisessa tarkastelussa päästä enää käsiksi, niin kattavaa ja luonnontieteellistä osaamista vaivatta hyödyntävää kuin suomalainen hallintoprosessi eri vaiheissaan onkin.


VPD:n esimerkki kuvaa hyvin niitä ongelmia, mihin oikeuden kenttä ajautuu, jos se valitsee olla huomioimatta luonnontieteellisen tiedon tuottamistavat: jo vuosikymmenet vallalla olleessa tutkimustavassa, mukautuvassa hallinnassa, oikeudellisesti relevantteja asioita on jo hyvinkin voitu päättää asian tullessa juristin pöydälle ‘faktojen’ ja ‘normien’ tarkasteluun. Tämän vuoksi työssä analysoidaan mukautuvan hallinnan ekologista ja yhteiskunnallista puolta se, mitä niistä on oikeudelliselle kentälle relevanttia. Sen jälkeen tutkitaan, millaisia muutoksia luonnontieteellinen todellisuus edellyttää oikeuden alalta. Johtopäätöksenä esitetään järkevän luonnonvarojen hallinnan alkavan siitä, kun oikeus ymmärtää olevansa alisteinen mukautuvan hallinnan teorialle, olevansa osa sen mukautuvia syklejä, ei niistä erillään oleva päätöksentekijä.

 
 
2.3.
2018
2.3.2018

Maankäytöstä johtuvan kuormituksen ja kunnostusten vaikutus virtavesien eliöyhteisöihin ja ekosysteemin toimintaan

Jarno Turusen väitöskirja Oulun yliopistossa on valmistunut. Väitöskirjan nimi on Responses of biodiversity and ecosystem functions to land use disturbances and restoration in boreal stream ecosystems, suomeksi Boreaalisten virtavesien biodiversiteetin ja ekosysteemin toimintojen vasteet maankäytöstä johtuviin muutoksiin ja kunnostukseen.

 

Väitöskirjassani havaitsin, että maatalouden hajakuormituksella oli selvästi vahvempi vaikutus virtavesien eliöyhteisöjen koostumukseen ja ekologiseen tilaan kuin lähinnä uitosta johtuvilla perkauksilla, eikä näillä tekijöillä ollut merkittävää yhdysvaikutusta.

Tulokset eivät tarkoita, että uoman rakenteellinen tila olisi merkityksetön virtavesien eliöyhteisöille vaan, että tyypillisesti peratuissa uomissa on usein riittävän monimuotoinen elinympäristönrakenne, mikä pitää yllä luonnontilaisenkaltaisia eliöyhteisöjä. Perkauksissa katoava uoman luontainen rakenne ja häviävät soraikot voivat kuitenkin muodostaa ongelman joidenkin virtavesien kalojen, kuten taimenen, elinympäristövaatimuksille ja lisääntymiselle.
Hajakuormituksen negatiivinen vaikutus virtavesien eliöyhteisöihin oli kuitenkin yhtä vahva niin rakenteeltaan luonnontilaisenkaltaisissa kuin peratuissakin uomissa. Tämä viittaa siihen, että uoman kunnostamiseen painottuvilla toimenpiteillä voi olla vaikea saavuttaa kestäviä positiivisia tuloksia, mikäli valuma-alueen kuormitusta ei saada ensin hallintaan.
Metsätalouden maankäytöstä, kuten ojituksesta, johtuva purojen hiekoittuminen heikensi purojen sammal- ja pohjaeläinyhteisöjen monimuotoisuutta. Hiekoittuneissa metsätalousalueiden puroissa oli myös luonnontilaisia puroja selvästi vähemmän puumateriaalia, kuten kaatuneita puurunkoja.
Kunnostukset, joissa käytettiin enemmän kiveä, vähensivät hiekan peittävyyttä ja olivat hyödyllisempiä uoman eliöstölle, kuin kunnostukset, jotka painottuivat puurakennelmien lisäykseen. Puun runsaampi käyttö kunnostusrakenteena kuitenkin lisäsi uoman vedenpidätyskykyä ja herkemmän tulvimisen myötä muokkasi rantavyöhykkeen kasvillisuutta luonnontilaisemmaksi.
Metsätalouden vaikutuksista kärsivissä puroissa kivi- ja puumateriaalin käyttö samanaikaisesti tuottaa luultavimmin laajimman vaikutuksen purojen eliöstön monimuotoisuuteen.
Vesisammalilla oli voimakas vaikutus pohjaeläinyhteisöjen koostumukseen. Sammalet vaikuttivat ekosysteemin toimintoihin lisäämällä eloperäisen aineksen pidättymistä ja vähentämällä lehtikarikkeen hajotusnopeutta ja päällyslevien tuotantoa. Sammalten vaikutus pohjaeläimiin oli voimakkaampi kuin hiekan, ja sammalet kykenivät jopa lieventämään joitakin hiekan negatiivisia vaikutuksia.
Eliöiden levittäytymisellä oli selvä vaikutus yhteisöjen koostumukseen, mutta se ei hävittänyt hiekan ja sammalen vaikutusta, mikä viittaa korkeaan ympäristötekijöiden merkitykseen yhteisöjen rakentumisessa. Sammalilla on merkittävä vaikutus virtavesien muiden eliöiden yhteisökoostumukseen ja ekosysteemin toimintoihin, joten sammalten palautuminen on tärkeä kunnostustavoite virtavesissä, joissa on luonnostaan paljon sammalkasvustoa.
Väitöskirjan verkko-osoite on: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526217826.pdf

 

 
 
20.2.
2018
20.2.2018

PoDoCo apurahojen haku 1.3.-15.4.2018

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. on mukana tohtoreiden ja elinkeinoelämän yhteistyöohjelmassa Post Docs in Companies.

PoDoCo-ohjelmassa tavoitteena on edistää tohtoreiden työllistymistä yksityisiin yrityksiin ja samalla parantaa pitkäjänteisesti suomalaisen elinkeinoelämän uudistuskykyä.  Ohjelma on tarkoitettu vasta valmistuneille tai lähiaikoina valmistumassa oleville tohtoreille.

Ohjelmaan haetaan täyttämällä PoDoCo:n verkkopalvelussa sähköinen hakemus podoco.fi.

Vuoden aikana on kaksi hakua, kevään haku on 1.3.-15.4.2018.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. rahoittaa ohjelmaa vuosittain enintään neljällä ja enintään 28.000 euron vuotuisella apurahalla, jotka liittyvät maa- ja vesiteknilliseen tutkimustoimintaan. Post Docs in Companies ohjelman hakuohjeet ja infotilaisuudet löytyvät kotisivuilta podoco.fi. PoDoCo-ohjelmaa rahoittavat Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n lisäksi Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Svenska Kulturfonden, Tekniikan edistämissäätiö, KAUTE-säätiö, Liikesivistysrahasto, Maj ja Tor Nesslingin säätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö. Käytännön toteutuksesta vastaa DIMECC Oy.

 
 
15.12.
2017
15.12.2017

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoululle lähes 900 000 euroa vesitekniikan tutkimukseen

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. on vuonna 2017 myöntänyt apurahoja lähes 900 000 euroa Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoululle vesitekniikan tutkimushankkeisiin.

Aalto-yliopiston tiedote

http://www.aalto.fi/fi/current/news/2017-12-13-002/

 

 

 
 
4.12.
2017
4.12.2017

Virtavesien kunnostusten onnistumisesta poikkeuksellisen kattava kuva

Maare Marttilan väitöskirja Oulun yliopistossa on valmistunut. Väitöskirjan nimi on Ecological dimensions of restoration success in boreal river systems, suomeksi Virtavesikunnostusten vaikutukset jokiluonnon ja ekosysteemipalvelujen näkökulmasta.

Väitöstutkimus käsittelee virtavesikunnostusten onnistumista jokiluonnon ja joen eri käyttäjäryhmien näkökulmista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että parhaimmillaan virtavesikunnostuksilla voidaan parantaa sekä joen ekologista tilaa että sen virkistysarvoa. Tämä edellyttää kuitenkin paikallisten erityispiirteiden ja -tarpeiden huomioon ottamista sekä tiivistä vuorovaikutusta eri osapuolten välillä.

Aiempien tutkimusten perusteella kunnostusten vaikuttavuus on ollut epävarmaa ja etenkin ekologiset hyödyt ovat jääneet vähäisiksi. Väitöstutkimuksessa tehtiin laaja suomalaisten seuranta-aineistojen yhteenveto, joka osoitti lohikalojen poikasmäärien kasvaneen kunnostustavoitteiden mukaisesti. Vaikutus lohikalojen poikastuotantoon vaihteli kuitenkin selvästi eri jokien välillä, minkä havaittiin olevan yhteydessä esimerkiksi valuma-alueen ominaisuuksiin ja kalastuspaineeseen. Tutkimuksen mukaan kunnostusrakenteet, joilla lisätään perattujen jokiuomien monimuotoisuutta ja elinympäristöjen laatua, kestävät hyvin aikaa. Myös vesiekosysteemille tärkeiden vesisammalten peittävyys palautuu ajan myötä. Joen pohja-aineksen vaihtelu on usein kunnostetuissa uomissa kuitenkin luonnontilaisia uomia vähäisempää ja erityisesti kutuun soveltuvaa soraa voi olla niukasti.

Tutkimuksen mukaan kunnostukset voivat vaikuttaa myönteisesti myös jokiympäristöjen tarjoamiin ekosysteemipalveluihin. Kunnostuksella voidaan ennallistaa vesimaisemaa ja sitä kautta lisätä joen arvostusta, asuinympäristön viihtyvyyttä ja virkistyskäyttöarvoa. Tutkimusjokien välillä havaittiin kuitenkin eroja siinä, kuinka onnistuneena niiden kunnostukset kalastajien ja ranta-asukkaiden keskuudessa koettiin, ja tämä näytti heijastavan etenkin jokimaisemassa ja kalasaaliissa koettuja muutoksia. Ne, joiden mielestä kunnostustulos oli jäänyt heikoksi, näkivät jokiuomassa tehdyt toimenpiteet usein riittämättöminä ja he peräänkuuluttivat myös muita mm. vedenlaatuun ja kalastuksen säätelyyn liittyviä toimia kalakantojen ja joen tilan parantamiseksi.

Väitöskirjatutkimus tarjoaa päätöksenteon tueksi tietopohjaa kunnostusten vaikutuksista. Virtavesien kunnostuksilla saavutetut hyödyt sekä jokiluonnon että sen käyttäjäryhmien näkökulmasta ovat tärkeä näyttö myös rahoittajia ajatellen. Lisäksi myönteiset kokemukset innostavat ranta-asukkaita, kalastajia sekä muita asiasta kiinnostuneita kansalaisryhmiä käytännön toteutukseen yhä enemmän.

Laajasta kunnostustoiminnasta huolimatta systemaattinen ja pitkäaikainen sekä etenkin monitieteinen kunnostusvaikutusten tutkimus on ollut varsin vähäistä. Väitöstutkimus vastaa monitieteisellä lähestymistavallaan tähän tietotarpeeseen ja sillä on paljon myös kansainvälistä uutuusarvoa.

Jotta kunnostamisella saavutettaisiin ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä tuloksia sekä tuettaisiin luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluja, tulisi kunnostuksia toteuttaa monitavoitteisesti. Olennaista on myös selvittää, mitkä paikalliset tekijät muodostavat pullonkaulan ekologiseen tilaan ja kalakantojen luontaiseen lisääntymiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa. Kunnostushankkeissa tulisikin panostaa perusteelliseen taustaselvitykseen ja tavoitteenasetteluun, joiden pohjalta tehdään kohteiden valintaa ja kunnostustoimien suunnittelua.

Väitöskirjatyö tehtiin Luonnonvarakeskuksen ja Oulun yliopiston yhteishankkeessa pääosin Maj ja Tor Nesslingin säätiön apurahalla.

Väitöskirjan verkko-osoite on: http://urn.fi/urn:isbn:9789526217253

 
 
15.11.
2017
15.11.2017

Kosteikon sedimentistä ei ole hyötyä peltokasveille – omiaan eroosion torjunnassa

Johanna Laakson väitöskirja Helsingin yliopistossa on valmistunut. Väitöskirjan nimi on Phosphorus in the sediment of agricultural constructed wetlands.

Fosforin karkaamista hienojakoisilta maatalousmailta vesistöihin yritetään hillitä kosteikoiden avulla. Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että kosteikon maa-aineksen eli sedimentin peltolevityksestä ei ole ravitsemuksellista hyötyä kasveille. Suuri sedimenttimäärä peltomaassa saattaa aiheuttaa jopa fosforin puutosta viljelykasveille. 

Pelloilta vesieroosion mukana kulkeutuvaa maa-ainesta ja ravinteita pyritään pidättämään kosteikkojen ja varta vasten tehtyjen laskeutusaltaiden avulla. Kosteikkoaltaiden syvänteisiin kertyy runsaasti fosforia sisältävää hienojakoista sedimenttiä, jonka poistamista suositellaan 2 – 5 vuoden välein. Johanna Laakso selvitti väitöskirjatutkimuksessaan maatalouskosteikosta poistetun sedimentin fosforisisältöä, fosforin käyttökelpoisuutta kasveille sekä sedimentin käyttömahdollisuuksia.

Laakso tarkasteli viittä savimaille perustettua maatalouskosteikkoa ja osoitti sedimentin sisältävän runsaasti fosforia, jonka käyttökelpoisuus kasveille osoittautui kuitenkin hyvin huonoksi. Tämä johtuu siitä, että eroosioainekseen pidättynyt helppoliukoinen fosfori vapautui veteen jo ennen aineksen laskeutumista kosteikon pohjalle. Lisäksi pohjan usein hapettomat olosuhteet edistivät fosforin käyttökelpoisten muotojen liukenemista kosteikon veteen.

Toisaalta kosteikon sedimenttiin kertyi huomattava määrä hienojakoista maa-ainesta, jossa on luontaisesti paljon pidättymispintaa fosforille. Olosuhdemuutokset lisäsivät entisestään ruopatun sedimentin kykyä pidättää fosforia. Sedimentti vähensi valunnasta sitä enemmän liuennutta fosforia, mitä enemmän sedimenttiä oli sekoitettu peltomaahan.

- Ruopatulla sedimentillä on suuri fosforin pidätyskyky ja kasvatuskokeessa sedimenttiin sitoutui myös lannoitefosforia tiukasti kasvien ulottumattomiin, toteaa Laakso.

Laakso ehdottaakin, että sedimenttiä voisi hyödyntää eroosiontorjunnassa runsaasti helppoliukoista fosforia sisältävillä paikoilla kuten esimerkiksi karjan ruokintapaikoilla. Laakson mukaan sedimentin suositeltava levitysmäärä on tällöin maksimissaan 5 % muokkauskerroksen maan tilavuudesta.

Väitöskirjan verkko-osoite on:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/224575/phosphor.pdf?sequence=1

 
 
8.11.
2017
8.11.2017

Soiden ennallistaminen lisää valumavesien mikrobiaktiivisuutta

Noora Räsäsen väitöskirja Microbial activity in runoff waters of restored boreal mires Itä-Suomen yliopistossa on valmistunut.

Filosofian maisteri Noora Räsäsen väitöskirjatyössä tutkittiin soiden ennallistamisen vaikutuksia valumavesien mikrobiaktiivisuuksiin. Mikrobiaktiivisuus nousi metsäojitettujen soiden runsashumuksisissa valumavesissä heti ennallistamisen jälkeen, mihin vaikutti valumavesien kohonneet orgaanisen hiilen, typen ja fosforin pitoisuudet. Ennallistaminen ei vaikuttanut selkeästi orgaanisen hiilen laatuun ja veden pH-tasoon.
Boreaalisen vyöhykkeen soita on ojitettu ahkerasti. Suomessa noin puolet alkuperäisestä suopinta-alasta on ojitettu, mikä on johtanut useiden suotyyppien vaarantumiseen. Vaarantuneiden suotyyppien sekä vielä luonnontilaisten soiden suojelemiseksi soita on myös alettu ennallistaa. Ennallistamistöitä toteutetaan erityisesti soilla, joiden kuivatus on epäonnistunut ja jotka sijaitsevat luonnon- ja kansallispuistojen läheisyydessä. Ennallistamisella pyritään palauttamaan suolle sen tyypillinen ekologia, muun muassa kasvillisuus sekä vedenkierto.
Räsäsen tutkimus toteutettiin Helvetinjärven kansallispuiston alueella sijaitsevilla soilla, joista yksi korpi ja kolme nevaa ennallistettiin kolmivuotisen tutkimuksen aikana. Lisäksi mukana oli kaksi luonnontilaista verrokkia molemmista suotyypeistä ja yksi ojitettu neva. Valumavesinäytteet kerättiin sulan veden aikana yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Mikrobiaktiivisuutta tutkittiin laboratoriossa mittaamalla valumavesien bakteerituotantoa ja hengitysnopeutta (hiilidioksidituotanto).  Näiden mittausten avulla voitiin arvioida orgaanisen hiilen käyttökelpoisuutta ja bakteerien kasvutehokkuutta.
Liuenneen orgaanisen hiilen sekä typen ja fosforin pitoisuudet nousivat heti ennallistamisen jälkeen, ollen suurimmillaan heti ennallistamisen jälkeisenä vuotena ja laskien yhdestä viiteen vuodessa lähelle ojitettujen soiden valumavesien pitoisuuksia. Voimakkainta nousu hiilen ja ravinteiden pitoisuuksissa oli ravinteikkaimpien soiden valumavesissä. Valumavesien korkeammat typpi- ja fosforipitoisuudet lisäsivät bakteerituotantoa ja kasvutehokkuutta, mutta eivät vaikuttaneet mikrobien hengitysnopeuteen. Valumavesien keinotekoinen pH:n nosto yksistään, sekä fosforilisäyksen kanssa sen sijaan lisäsi mikrobihengitystä. Niukkaravinteiseen järviveteen sekoitettu valumavesi ei myöskään nostanut mikrobien kasvutehokkuutta tai hengitystä verrattuna soiden valumavesien mikrobiaktiivisuuksiin.  Kun taas niukkaravinteisen ja alhaisen mikrobiaktiivisuuden omaavan järviveden mikrobiaktivisuus kohosi valumaveden lisäyksen jälkeen.
Valumavesien alhainen pH ja orgaaninen aineksen aromaattisuus ja suurimolekyylisyys, ja siten heikko hajoavuus selittävät osaltaan, että mitatut mikrobiaktiivisuudet ovat erittäin alhaisia verrattuna esimerkiksi metsien valumavesiin. Runsashumuksinen, korkeita ravinnepitoisuuksia sisältävä suon valumavesi voi ennallistamisen jälkeen lyhytaikaisesti voimistaa alapuolisen vesistön tummumista ja lisätä rehevöitymisriskiä.

 
 
30.10.
2017
30.10.2017

Uusia menetelmiä ympäristökemikaalien biokertymisen mittaamiseen järvien ravintoverkoissa

Kaisa Figueiredon väitöskirja Itä-Suomen yliopistossa on valmistunut. Väitöskirjan nimi on Bioaccumulation and trophic transfer of polychlorinated biphenyls in boreal lake ecosystems – Predicting concentrations with models and passive samplers, suomeksi PCB-yhdisteiden kertyminen järvien ravintoverkoissa - Pitoisuuksien ennustaminen mallien ja passivinäytteenottimien avulla.

Filosofian maisteri Kaisa Figueiredon väitöstutkimuksen tulokset osoittavat matemaattisten mallien olevan hyödyllisiä, kun ennustetaan ympäristökemikaalien kertymistä eliöihin ravintoverkon eri tasoilla, sekä arvioidaan niiden ympäristökohtaloa. Mallien ohella erilaiset passiivinäytteenottimet on myös havaittu tarpeellisiksi työvälineiksi ympäristön PCB-pitoisuuksien mittaamiseksi, sekä ravintoverkossa tapahtuvan kertymisen arvioimiseksi. Menetelmiä ja tuloksia voidaan käyttää riskinarvioinnin pohjaksi viranomaistyössä, ja myös saastuneiden sedimenttien ja ympäristön kunnostustoimenpiteitä pohdittaessa.

Kernaalanjärvi Hämeen Janakkalassa tunnettiin jo 1980-luvulla eräänä Suomen saastuneimmista järvistä. Poikkeuksellisen korkeat PCB-pitoisuudet havaittiin vuonna 1985 silloisen vesihallituksen seurantatutkimuksessa. PCB on peräisin Tervakoskella sijaitsevasta silloisen Enso-Gutzeit Oy:n erikoispaperitehtaasta, ja sen kertymistä kaloihin on seurattu Tervakoski Oy:n velvoitetarkkailuna vuodesta 1986 alkaen. Tämän väitöstutkimuksen myötä havaittiin, että tutkimuksen kohteena olevan Kernaalanjärven kaloissa PCB-yhdisteiden pitoisuus on edelleen hyvin korkea.

PCB:tä löytyi kaikista tutkituista eliöistä, selkärangattomista, vesikasveista, kaloista ja jopa kalasääskestä, joka käytti järven kalaa ravintonaan. Kalojen PCB-pitoisuudet olivat pitoisuustasoiltaan sama luokkaa kuin Itämeren lohet, taimenet ja isot silakat, joiden käyttöä ravintona on suositeltu rajoitettavaksi. PCB-pitoisuudet ylittivät lainsäädännössä asetetun enimmäispitoisuusrajan suurella osalla kaloista, ja löydökset johtivat rajoitettuihin kalansyöntisuosituksiin hauen ja ahvenen osalta.

Figueiredon väitöskirjatyön tarkoituksena oli kehittää uusia ja päivittää vanhoja menetelmiä ympäristömyrkkyjen, tässä tapauksessa PCB-yhdisteiden biokertymisen mittaamiseksi. Menetelminä on käytetty perinteisen pitoisuusanalyysin ohella matemaattista mallintamista sekä passiivisia näytteenottimia.

Näiden menetelmien avulla voidaan vähentää varsinaista näytteenottoa, joka on usein hyvin hankalaa, kallista ja aikaa vievää. Esimerkiksi vedestä pystytään passiivisten näytteenottimien avulla määrittämään vierasainepitoisuudet tarkemmin kuin perinteisellä näytteenotolla.

Kernaalanjärvi on ollut tämän tutkimuksen kannalta tärkeä tutkimus- ja mallijärvi, mutta tuloksia ja menetelmiä voidaan käyttää hyväksi muissakin järvissä ja eliöyhteisöissä, ja myös muihin ja biokertyviin pysyviin orgaanisiin yhdisteisiin.

Väitöskirjan verkko-osoite on:

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2613-5

 

 
 
18.9.
2017
18.9.2017

PoDoCo apurahojen haku 15.9.-3.11.2017

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. on mukana tohtoreiden ja elinkeinoelämän yhteistyöohjelmassa Post Docs in Companies.

PoDoCo-ohjelmassa tavoitteena on edistää tohtoreiden työllistymistä yksityisiin yrityksiin ja samalla parantaa pitkäjänteisesti suomalaisen elinkeinoelämän uudistuskykyä.  Ohjelma on tarkoitettu vasta valmistuneille tai lähiaikoina valmistumassa oleville tohtoreille. 

Ohjelmaan haetaan täyttämällä PoDoCo:n verkkopalvelussa sähköinen hakemus podoco.fi. 

Vuoden aikana on kaksi hakua, syksyn haku on 15.9.-3.11.2017.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. rahoittaa ohjelmaa vuosittain enintään neljällä ja enintään 28.000 euron vuotuisella apurahalla, jotka liittyvät maa- ja vesiteknilliseen tutkimustoimintaan. Post Docs in Companies ohjelman hakuohjeet ja infotilaisuudet löytyvät kotisivuilta podoco.fi. PoDoCo-ohjelmaa rahoittavat Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n lisäksi Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Svenska Kulturfonden, Tekniikan edistämissäätiö, KAUTE-säätiö, Liikesivistysrahasto, Maj ja Tor Nesslingin säätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö. Käytännön toteutuksesta vastaa DIMECC Oy.

 

 
 


Hae apurahaa verkossa


Hae apurahaa, muuta tietojasi tai tee maksupyyntö. Kaikki kätevästi verkossa apurahapalvelussamme.

Lue Vesitalous-lehteä

etusivu-section2.jpg

Uusimman lehden teemana on vesihuolto.

Tutustu lehteen